Puolimaraton

Olen aina ollut aktiivinen ja liikkuva ihminen. Lapsena kokeilin useita eri lajeja, kaikkea yleisurheilusta vikellykseen. Ratsatus ja ringette olivat minulle rakkaimmat lajit. Kun aika ei enää riittänyt kummankin lajin harrastamiseen, valitsin ringeten. Koin, että ratsastuksen pariin pystyisin aina palaamaan sitten kun ringette ura päättyisi. Ja niin teinkin. Ringetessä etenin naisten SM-sarjaan ja Nuorten Maajoukkueeseen asti. Palkintokaapistani löytyy useita SM mitaleita (kultaa ja hopeaa) juniorijoukkueista, SM hopeaa Naisten SM-sarjasta ja yksi Nuorten Maailmanmestaruus. Lopetin pelaamisen 20-vuotiaana polvivamman takia.

 

Tiesin aina, että äitiys varmasti jossain määrin rajoittaisi urheilemista. Jos ei muuten, niin ainakaan raskaana en halunnut hevosen selkään nousta. Ja kyllähän tämä lapsiperheen arki vie aikaa ja voimia niin, ettei juoksulenkille tule lähdettyä joka päivä. Sen sijaan olen huomannut, että kyllä hien kuitenkin saa pintaan ihan kotiäitinäkin. Liikkumismuodot ovat vain hieman erilaiset kuin ennen.

 

 

En esimerkiksi aina pelkästään kävele rappusia, vaan kannan itkevää taaperoa samalla kun kävelen rappusia. Sen sijaan että juoksisin lenkillä päivittäin, juoksen lasten nukkuessa ympäri taloa ja yritän hoitaa mahdollisimman monta asiaa, ennenkuin he heräävät. Intervallien sijaan painin 2-vuotiaan kanssa että saan hänelle haalarin puettua. Ja sitten vielä pipon. Ja hanskat. Ja kengät (oi voi, kengät, puh!). Sitten puen itseni ja vauvan nopeasti. Ja juuri kun olemme astumassa ulos ovesta, taapero ilmoittaa että hänellä on pissahätä. Joten riisumme ulkovaatteet, käymme WC:ssä ja aloitamme kaiken alusta.

 

Kyykkyjen sijaan, kyykkään ympäri taloa ja poimin leluja lattialta. Joka. Päivä. Punnerrusten sijaan, kannan 2 kuukauden ikäistä vauvaa käsivarsillani. Joka. Päivä. Niin ja se ruokailu. Ei minun tarvitse laskea kaloreita, kun tuskin koskaan ehdin syömään kokonaista ateriaa loppuun. Kauan eläköön uudelleen lämmitetty kaurapuuro ja kylmä kahvi!

 

Olen asettanut itselleni tavoitteen; kesäkuussa haluan juosta puolimaratonin. Haluan tuntea itseni voimakkaaksi omassa kehossani jälleen. En välitä siitä miltä kehoni näyttää kahden raskauden, kiireellisen sektion ja alatiesynnytyksen jälkeen. En ikinä häpeäisi lapsiani, joten miksi häpeäisin sitä että kehostani näkee kuinka se on kantanut nämä kaksi ihmettä ja synnyttänyt heidät tähän maailmaan. Ei, ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä tämän päätöksen kanssa. Haluan vain jaksaa paremmin ja voida hyvin.

 

Tavoitteeni saavuttamiseksi yritän päästä liikkumaan tarpeeksi usein. Se, että varmistan että kaikilla perheessämme on kaikki mitä tarvitsevat ja että he ovat onnellisia, on pääprioriteettini ja osa päivittäistä liikuntaani. Se ei kuitenkaan yksin riitä, jotta pääsee puolimaraton kuntoon. Äitinä oleminen todella saa sinut ymmärtämään, miksi äitikarhun puuro jäätyi. Mutta silti, vaikka tämä onkin joskus raskasta, tämä uusi liikuntamuoto on mitä ihanin.