2-vuotiaan uhma rantautui meille hyvin varhaisessa vaiheessa ja todella vahvana. Lisäksi vanhimmalla pojallamme on myös vahva tahto omasta takaa. Siis, todella vahva tahto. Tämä ei kuitenkaan tullut meille yllätyksenä, sillä olemmehan molemmat hänen isänsä kanssa itsepäisiä. Kun odotin Veetiä pohdin usein miten Väinö tulisi suhtautumaan pikkuveljen saapumiseen joukkoomme. Pohdin myös, miten uhma kehittyisi kun joukkoon sekoitettaisiin ripaus sisaruskateutta.
Turhaan loin itselleni pelkokuvia siitä, kuinka päivämme olisivat täynnä itkua ja kiukuttelua, koska kaikki on mennyt todella hyvin. Paljon paremmin kuin osasin odottaa. Ollaan Jaakon kanssa molemmat olleet positiivisesti yllättyneitä siitä, miten hyvin Väinö suhtautuu pikkuveljeensä. Lapsi joka ei yleensä pidä siitä, että rutiineista poiketaan suuremmin, suhtautuu ihailtavan rauhallisesti siihen että nyt rakennetaan uusia rutiineja arkeemme. Tietysti mukaan mahtuu myös kiukuttelua uhman ja mustasukkaisuuden merkeissä, mutta yritämme olla jatkuvasti kuulolla siitä, milloin Väinön kiukuttelu johtuu uhmasta ja milloin mustasukkaisuudesta pikkuveljeä kohtaan. Emmehän halua "rangaista" häntä mustasukkaisuudesta, vaan tukea häntä sen tunteen käsittelyssä. Sisaruskateus nähdään usein negatiivisena tunteena, mutta todellisuudessa vanhempana siitä kannattaa jopa iloita. Se, että lapsesi kokee mustasukkaisuutta uutta tulokasta kohtaan, kertoo vahvasti siitä että sinun ja hänen välillenne luoma suhde on lapselle niin tärkeä, että hänen on vaikea hyväksyä että joku tai jokin liittyy seuraanne. Lapsi kerta kaikkiaan ei halua että suhteenne muuttuu ja siksi on tärkeää osoittaa lapselle että tämä muutos ei ole paha asia ja uhka hänelle, vaan että hän on edelleen sinulle hyvin tärkeä. Siksi yritämme myös jakaa aikaamme niin, että molemmat lapset saavat sekä yhteistä että omaa aikaa meidän molempien kanssa.
Eilen illalla ennen nukahtamista, ehdin miettiä miten hyvin kaikki on mennyt ensimmäisenä kuukautena neljän hengen perheenä. En tiedä, onko esikoisemme ajatusten lukija vai katseliko yläkerran Herra minua ja naurahti ajatuksilleni, mutta tänään uhma on ollut vahvasti näkyvissä kotonamme. Olisi todella helppoa istua tässä ja kirjoittaa siitä, miten raskasta on kohdata uhmakas kaksivuotias, mutta sen sijaan valitsen toisen tien; ilonaiheet uhmaa kohdatessa. Koska aivan kuten kaikessa muussakin lasten kasvatukseen ja kehitykseen liittyvässä, ne parhaat hetket ovat niitä kun huomaat edistystä tapahtuvan. Tästä inspiroituneena aloin kirjoittamaan postausta siitä, miten itse kohtaan uhmakkaan lapsen menettämättä toivoa (ja järkeä) ja julkaisen kirjoituksen myöhemmin tällä viikolla.
Nyt ajattelin kuitenkin istahtaa sohvalle kirjan kanssa ja nauttia hiljaisuudesta molempien lasten jo nukkuessa. Toivottavasti teillä on ollut hyvä päivä ja olette tyytyväisiä siitä mitä olette saaneet aikaiseksi tänään. Itse olen ainakin tyytyväinen ja kiitollinen tästä päivästä, kiukuttelusta huolimatta.
kuva: pexels.com
Kommentit
Lähetä kommentti