Onko vaikuttajan työ tärkeä?

Muutama päivä sitten sain vihdoinkin katsottua loppuun Netflixin dokumentin Fyre - The Greatest Party That Never Happened. Jouduin katsomaan sen pätkissä, osittain siksi että aina kun istuin alas katsomaan sitä, ehdin katsoa noin 20 minuuttia ennenkuin jompikumpi lapsista vaati huomioni tai sitten olin kerta kaikkiaan liian väsynyt keskittyäkseni dokumenttiin. Toisaalta koko tarina oli niin leukoja tiputtava, että oli vaikea sisäistää kaikkea mitä kerrottiin kerralla, joten pätkiminen oli varmasti ihan hyvä vaihtoehto. Haha! Taisin katsoa suurimman osan, varsinkin lopun, suu auki ja kädet ohimolla. Kaikesta tästä hulluudesta kehkeytyi pienimuotoinen pakkomielle koko tapahtumaan ja luin lukuisia artikkeleita Fyresta. Muistan kun tapahtumasta uutisoitiin pari vuotta sitten, mutta en pahemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Dokumentti sen sijaan oli varsin mielenkiintoinen.


 


Samasta aiheesta löytyy Hulusta dokumentti, jota en kuitenkaan ole nähnyt. Olen kuitenkin kuullut, ettei se olisi yhtä mielenkiintoinen kuin Netflixin tarjoama ja että se keskittyy paljon enemmän sosiaalisen median vaikutukseen kyseisen tapahtuman mainostamisessa ja muutenkin elämässämme. Tapahtuman mainostamiseen osallistui useita malleja, julkisuuden henkilöitä ja vaikuttajia (englanniksi ja ruotsiksi influencer). Koska vaikuttaja on suhteellisen uusi työ, monet eivät ymmärrä mitä vaikuttaja todellisuudessa tekee ja luulevat esimerkiksi bloggaajien tienaavan niin sanottua helppoa rahaa. Itse olen sitä mieltä että helppoa rahaa ei ole olemassa ja että jokaiseen työhön liittyy omat hyvät ja huonot puolensa. Itsekin muutaman yhteistyön blogissa tehneenä, voin kertoa, että yhden yhteistyöpostauksen takana on useita tunteja töitä, kymmeniä sähköposteja ja useita puheluita yhteistyökumppaneiden kanssa. Tekisitkö itsekään monen tunnin työt ilmaiseksi? Tuskin. Silloin ei voi olettaa muidenkaan tekevän niin.


 


Blogi vaikuttaja3.jpeg


 


Itse kuvailisin vaikuttajan työtä osittain nykyaikaiseksi mainosten tuottajaksi. Firmat maksavat bloggaajille, tubettajille ja instagrammaajille siitä, että he mainostavat kyseisen firman tuotteita. Mielestäni tämä on sama asia kuin että kesken tv-ohjelmien mainostetaan tuotteita ja tapahtumia. Mainokset ovat vain siirtyneet, kuten suurin osa ihmisistä ja näin ollen tuotteiden kuluttajakunta, sosiaaliseen mediaan. Reilua on kuitenkin, että yhteistyö postaukset merkitään heti alussa juuri maksetuiksi yhteistöiksi, jotta lukija voi itse päättää, haluaako lukea tekstin. Itse asiassa Suomen lakikin vaatii nykyään, että yhteistyöpostaukset merkitään maksetuiksi ja kaikki tuotteet jotka saat yhteistyön kautta tai jotka lähetetään sinulle tuotearviota varten, pitää ilmoittaa verottajalle. Itse olen asian kanssa tarkka ja jos näette minun taggaavan jonkun firman esimerkiksi instagramissa, ilman mainosmerkintää, kyseessä ei ole maksettu yhteistyö vaan ihan tavallista ihastusta tuotetta kohtaan. En myöskään koskaan mainostaisi tuotetta josta en itse pidä tai jos tuote ei puhuttelisi lukijoitani.


 


Kuinka usein yhteistyö pyyntöjä sitten tulee? Usein niitä tulee enemmän silloin kun esimerkiksi joltain vaatemerkiltä on tulossa uusi mallisto tai ennen suuria juhlapyhiä. Joskus pyynnöt ovat asiallisia, joskus luokkaa sitä että saat -20 % yhdestä tuotteestamme kun ostat sen ja mainostat sitä blogissasi. Olen sitä mieltä että jos joku haluaa tähän suostua, on se hänen oma asiansa mutta itse en tällaisiin yhteistyöpyyntöihin suostu. Enhän hyväksyisi tuotteita maksuksi lastentarhanopettajan työstäni tai että Kela maksaisi minulle vanhempainrahaa ja lapsilisää kahvipakettien muodossa, joten miksi hyväksyisin sellaista maksuksi mainostilasta blogissani tai instagramissani. Koska kuten sanoin, yhden postauksen takana on useiden tuntien työ.


 


Monet kyseenalaistavat vaikuttajien työn tärkeyttä. Olen samaa mieltä, että kyseessä ei ehkä ole se yhteiskunnallisesti tärkein työ. Mutta ei se silti turhakaan ole. Vaikuttaja ei fyysisesti ole läsnä pelastamassa kenenkään henkeä, samalla tavalla kuin esimerkiksi lääkäri tai hoitaja. Mutta jos onnistut tuottamaan hyvää sisältöä blogiisi, Youtube-kanavallesi tai Instagram feedissäsi, saatat tuottaa hyvää mieltä lukijoillesi ja seuraajillesi. Kirjoituksesi saattaa tuoda hymyn jonkun naamalle, luoda lukijalle tunteen ettei hän ole yksin jonkun kokemuksensa tai tunteensa kanssa tai se voi herkistää ihmisen. Meille tuupataan negatiivisia ja huonoja uutisia joka puolelta tänä päivänä. Tästä syystä olen tietoisesti valinnut pitää kirjoitukseni positiivisina, mutta välillä mukaan mahtuu myös tunteikkaita kirjoituksia. Ilmaisen postauksissani mielipiteitä. Joku saattaa olla täysin samaa mieltä kanssani, joku on ihan eri mieltä. Joku ehkä pysähtyy miettimään asiaa toiselta kantilta. Joku jättää asiallisen kommentin ja pysäyttää minut ajattelemaan. Tiedän, että useat keskoslasten äidit ovat pitäneet kirjoituksistani keskosvanhemmuudesta ja heidän palautteensa on saanut minut ymmärtämään, että kertomalla meidän tarinaamme, voin hyväksyä kaiken sen tuskan mitä olemme Väinön keskosuuteen liittyen kokeneet ja kääntää sen hyödyksi ja vahvuudeksi. Voin kirjoituksillani luoda muille ja itselleni tunteen siitä, ettemme ole yksin. Vaikka tietysti jokaisen oma kokemus on yksilöllinen.


 


Blogi vaikuttaja.jpeg


 


Ehkä en blogillani tai instagramkuvillani pysty pelastamaan ketään, mutta jos saan niillä jonkun hymyilemään, herkistymään, nauramaan, itkemään, pohtimaan, miettimään tai tuntemaan jotain, olen onnistunut tavoitteessani. Jos joku pystyy tunnistamaan itsensä tai tunteensa kirjoituksistani ja siksi kokee itsensä vähemmän yksinäiseksi, olen tyytyväinen. Tarvitseeko kaiken elämässä olla suurta ja maailmaamullistavaa, jotta se olisi merkittävää? Omasta mielestäni ei. Siksi katson joskus hömppäohjelmia telkkarista ja nautin blogin ja instagramin sisällöntuottamisesta. Vaikkei se ole se tärkein työ maailmassa. Ne toimivat hyvänä vastapainona niille oikeasti maailmaamullistaville asioille, joita koen elämässäni. Ja niistäkin jaan blogissani, sen mukaan mitä itse koen sopivaksi. Uskon kuitenkin, että en ole ainoa joka tarvitsee tätä vastapainoa. Jos olisin, vaikuttajan työtä ei olisi koskaan keksitty.


 


Blogi vaikuttaja2.jpeg


 

Kommentit