Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä. Ja kun lapsi alkaa tervehtyä, vanhemmat sairastuvat. Näinhän se on. Ainakin meillä. Tosin emme ole ihan yhtä kipeitä kuin Väinö oli, vaan enemmänkin on sellainen pieni vilu ja kurkku kipeänä koko ajan. Veetikin alkoi eilen yskimään, mutta toivon todella, ettei pikkuinen sairastuisi enempää.
Jos saisin valita yhden supersankari taidon, en valitsisi näkymättömyyttä tai ajatustenlukutaitoa. Valitsisin kyvyn olla sairastumatta. Tai itse asiassa, valitsisin kyvyn parantaa kaiken hetkessä. Silloin voisin parantaa kaikki muut ja itseni, eikä meidän koskaan tarvitsisi sairastaa. No, täällä joka tapauksessa yskitään, niistetään ja sairastellaan.
Eilen vietettiin myös kansainvälistä naistenpäivää, joka aina aiheuttaa itsessäni hieman ristiriitaisia tunteita. Samalla kun on mukava saada suklaata ja kukkia, ja lukea joka puolelta sosiaalista mediaa tarinoita vahvoista naisista, tuntuu omituiselta että minua onnitellaan siitä syystä että olen nainen. Asiasta josta minulla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusvaltaa. Oli 50/50 mahdollisuudet että minusta tuli tyttö. Kukaan ei minulta kysynyt mielipidettä. Samalla tavalla, kuten minun mielipidettäni harvemmin kysyttäisiin tai ainakaan arvostettaisi kokouspöydässä, jonka ääressä istuisi suurimmaksi osaksi miehiä.
Olen kuitenkin iloinen ja tyytyväinen siihen että minusta tuli nainen. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että palkkapussini luultavimmin on kevyempi. Ja vaikka minun odotetaan olevan hiljaisempi ja rauhallisempi, kuin miesten. Ja jopa siksi, että olen nainen ja siitä syystä suuremmalla todennäköisyydellä googletan, kuinka paljon rasvaimu maksaa. En tosin googleta siksi että itse haluaisin sellaisen tehdä, vaan siksi, että haluan sopia patriarkaalisen yhteiskunnan luomaan muottiin kauniista naisvartalosta.
Niin, miksi meitä onnitellaan ja onko se väärin? Ei. Kai. Onnitellaan vaan ja ollaan kiitollisia suklaasta, jota meille annetaan. Ollaan ylpeitä naiseudestamme ja ihastellaan kukkia. Mutta muistetaan kuitenkin tehdä töitä myös sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta, joka kuitenkin on se todellinen syy miksi vietämme kansainvälistä naistenpäivää. Ja koska tämä tasa-arvo on mielestäni tärkeä asia, sitä olisi hyvä pyrkiä edistämään joka päivä. Siksi kirjoitan aiheesta tänään, tavallisena lauantaina. En halua odottaa eilen saamaani arvostusta 364 päivää, jolloin seuraava kansainvälinen naistenpäivä on. Haluan että minä ja kaikki muut naiset, tytöt ja oikeastaan kaikki muutkin ihmiset, kokevat itsensä arvostetuksi ja tasa-arvoiseksi tänään, huomenna ja joka päivä.
Muutan vielä kerran mielipidettäni supersankari taidostani. Jos saisin valita yhden taidon, valitsisin tasa-arvo taidon. Sen, jolla saisi epätasa-arvon poistettu maailmasta ja kaikki saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ainiin, ja se rasvaimu, maksaa 1200-5000€. Katsoin googlesta. Itse en aio sellaista tehdä, mutta jos sinä sellaisen haluat tehdä, tee se itsesi takia. Älä muiden.
Jos saisin valita yhden supersankari taidon, en valitsisi näkymättömyyttä tai ajatustenlukutaitoa. Valitsisin kyvyn olla sairastumatta. Tai itse asiassa, valitsisin kyvyn parantaa kaiken hetkessä. Silloin voisin parantaa kaikki muut ja itseni, eikä meidän koskaan tarvitsisi sairastaa. No, täällä joka tapauksessa yskitään, niistetään ja sairastellaan.
Eilen vietettiin myös kansainvälistä naistenpäivää, joka aina aiheuttaa itsessäni hieman ristiriitaisia tunteita. Samalla kun on mukava saada suklaata ja kukkia, ja lukea joka puolelta sosiaalista mediaa tarinoita vahvoista naisista, tuntuu omituiselta että minua onnitellaan siitä syystä että olen nainen. Asiasta josta minulla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusvaltaa. Oli 50/50 mahdollisuudet että minusta tuli tyttö. Kukaan ei minulta kysynyt mielipidettä. Samalla tavalla, kuten minun mielipidettäni harvemmin kysyttäisiin tai ainakaan arvostettaisi kokouspöydässä, jonka ääressä istuisi suurimmaksi osaksi miehiä.Olen kuitenkin iloinen ja tyytyväinen siihen että minusta tuli nainen. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että palkkapussini luultavimmin on kevyempi. Ja vaikka minun odotetaan olevan hiljaisempi ja rauhallisempi, kuin miesten. Ja jopa siksi, että olen nainen ja siitä syystä suuremmalla todennäköisyydellä googletan, kuinka paljon rasvaimu maksaa. En tosin googleta siksi että itse haluaisin sellaisen tehdä, vaan siksi, että haluan sopia patriarkaalisen yhteiskunnan luomaan muottiin kauniista naisvartalosta.
Niin, miksi meitä onnitellaan ja onko se väärin? Ei. Kai. Onnitellaan vaan ja ollaan kiitollisia suklaasta, jota meille annetaan. Ollaan ylpeitä naiseudestamme ja ihastellaan kukkia. Mutta muistetaan kuitenkin tehdä töitä myös sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta, joka kuitenkin on se todellinen syy miksi vietämme kansainvälistä naistenpäivää. Ja koska tämä tasa-arvo on mielestäni tärkeä asia, sitä olisi hyvä pyrkiä edistämään joka päivä. Siksi kirjoitan aiheesta tänään, tavallisena lauantaina. En halua odottaa eilen saamaani arvostusta 364 päivää, jolloin seuraava kansainvälinen naistenpäivä on. Haluan että minä ja kaikki muut naiset, tytöt ja oikeastaan kaikki muutkin ihmiset, kokevat itsensä arvostetuksi ja tasa-arvoiseksi tänään, huomenna ja joka päivä.
Muutan vielä kerran mielipidettäni supersankari taidostani. Jos saisin valita yhden taidon, valitsisin tasa-arvo taidon. Sen, jolla saisi epätasa-arvon poistettu maailmasta ja kaikki saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ainiin, ja se rasvaimu, maksaa 1200-5000€. Katsoin googlesta. Itse en aio sellaista tehdä, mutta jos sinä sellaisen haluat tehdä, tee se itsesi takia. Älä muiden.
Kommentit
Lähetä kommentti