Eilen illalla katsoimme vaalikeskustelua viime viikolta, joka muistutti maailman omituisinta työhaastattelua. Ja työhaastatteluhan se oikeastaan on, kaikki ehdokkaat hakevat työtä eduskunnasta. Mutta kun 9 puoluejohtajaa istuu haastattelussa ja haukkuvat toisiaan ja heidän mielipiteitä, sitä miettii että jos itse olisin ollut yhtä kritisoiva ryhmähaastattelussa kun hain töitä, minua tuskin olisi palkattu. Toinen asia jota mietin, on se, että aina puhutaan siitä kuinka ihmiset huijaavat työhakemuksissaan mutta itse ajattelen sen olevan pelkkä myytti. Puoluejohtajien vaalikeskustelussa, se oli totisinta totta. Kaikkihan me tiedämme, että näissä keskusteluissa luvataan vaikka mitä, mutta todellisuudessa 10:stä luvatusta asiasta 1 toteutuu. Jos sitäkään.
Eilen yritin myös täyttää YLEn vaalikoneen, saadakseni jonkinlaisen käsityksen siitä, missä mennään. Jotkut asiat ovat minulle helpompia ymmärtää ruotsiksi, koska se on äidinkieleni, joten päätin tehdä vaalikoneenkin ruotsiksi. Kyse ei ole siitä, etten ymmärtäisi samoja asioita suomeksikin mutta jatkuva käännöstyö mielessä, vie sekä aikaa että energiaa. Yllätyin kuitenkin kun pääsin kysymyksiin jotka koskivat omaa maakuntaamme. Kaikki kysymykset olivat nimittäin suomeksi. Vastausvaihtoehdot puolestaan olivat ruotsiksi. Kuka sanoikaan että ruotsinkieli on kuolemassa pois Suomessa, kun edes verovaroin pyöritetty yhtiö, ei enää tarjoa palveluita molemmilla kotimaisilla kielillä.
Kyseinen vaalikonetapaus kuvastaa hyvin millaista on asua suomenruotsalaisena Suomessa; teoriassa sinulla on oikeus saada palveluita omalla äidinkielelläsi, mutta käytännössä tämä harvoin toteutuu. Minulle on naurettu kahvilassa kun tilasin ruotsiksi ja jatkettu palvelun antamista suomeksi, sairaalassa ja pankissa on haettu virheitä tietokoneen asetuksista koska tietoni ovat olleet ruotsiksi ja kun olen joutunut soittamaan pääkaupunkiseudulla hätäkeskukseen, minua on pyydetty puhumaan suomea koska puhelimeen vastannut henkilö, ei osannut ruotsia. Ja toisin kuin monet luulevat, tämä halu ja tarve saada palvelua ruotsiksi ei aina johdu laiskuudesta tai halusta tehdä kiusaa asiakaspalvelijalle (ei, meidän suomenruotsalainen elämäneliksiiri ei ole kiusanteko suomenkielisiä kohtaan, vaikka monet niin tuntuvat uskovan). Tämä tarve saada palvelua ruotsiksi, ei myöskään koske ainoastaan iäkkäämpiä ihmisiä. Kun itse pari vuotta sitten makasin todella kipeänä sairaalassa, en kyennyt ilmaisemaan itseäni suomeksi. Pystyin sanomaan että sattuu ja kädellä osoittamaan mihin, mutta siihen loppui siinä tilanteessa, minun muuten suhteellisen vahva suomenkielen taitoni. Saman tilanteen koin Veetin synnytyksessä. En pystynyt sanoin ilmaisemaan miltä minusta tuntui, kun minua sattui kaikista eniten.
Kuva: pexels.com
Kun sinä, suomenkielisenä, valitat minulle ettet halua käydä Vaasassa tai tämän ruotsinkielisillä lähialueilla, koska sinua ärsyttää että siellä tarjotaan palvelua ensisijaisesti ruotsiksi, muista että tuo tilanne toisinpäin, on monen ruotsinkielisen ihmisen arki Suomessa. Puhutaan paljon siitä, että perustuslain mukaan kaikilla ruotsinkielisillä on oikeus kunnallisella ja valtiollisella tasolla, saada palveluita omalla äidinkielellään. Mutta vaikka kuinka luvataan eri tahoilla palvelua ruotsiksi, en nykyään enää oleta saavani palvelua äidinkielelläni kun asioin sairaalassa, lääkärissä, neuvolassa, pankissa tai muissa virastoissa. Satakunta, jossa asumme, on suomenkielinen maakunta. Lain mukaan esimerkiksi Satakunnan Keskussairaalalla ei ole velvoitetta antaa minulle palvelua ruotsiksi, jos heillä ei ole siihen resursseja. Eikä heidän edes tarvitse nähdä vaivaa niiden resurssien löytämiseksi, koska perustuslaista löytyy tällainen pieni porsaanreikä. Siksi kutsuni esimerkiksi äitiyspoliklinikalle oli aina suomeksi. Kaikki tiedot miten valmistautua kokeisiin ja mitä poliklinikalla tutkittaisiin, olivat suomeksi. Ainut kohta joka oli ruotsiksi papereissa, oli päivä jolloin aika oli. No, tiesinpähän ainakin minä päivänä ja mihin kellonaikaan minun kuului olla paikalla. Mitä minulle tehtäisiin, olisi ollut minulle suuri mysteeri jos en osaisi suomea niin hyvin kuin osaan.
Kuten sanoin, tarkoituksemme ei ole olla hankalia kun pyydämme palvelua äidinkielellämme. Suurin osa suomenruotsalaisista osaavat suomea tarpeeksi hyvin, jotta voivat asioida sillä. Kyse on siitä, että joissakin tilanteissa asioiminen olisi helpompaa meille, tilanteen asiakkaille. Ja joskus, on ihan oikeasti myös kyse siitä, ettei suomenruotsalainen osaa suomea. Itsekin olen kasvanut paikkakunnalla jolla edelleen saa palvelua ruotsiksi. Muistan ajan, jolloin en ymmärtänyt suomea. Muistan, kuinka äitini oli mukana harrastuksissani tulkkaamassa minulle, mitä ohjaajat sanoivat suomeksi. Muistan, kuinka istuin ala-asteella pulpetin ääressä opiskelemassa suomenkielen sanoja. Muistan, kuinka pikku hiljaa aloin käyttämään suomenkieltä asioidessani muualla kuin Sipoossa, koska en halunnut että minua pidetään ärsyttävänä. Muistan, kuinka pahalta se tuntui kun ensimmäisen kerran minulle sanottiin etten ole oikea suomalainen. Muistan, kun minulta kysyttiin pelkäänkö ruotsinkielen katoavan Suomesta. Ja olen varma, että tulen muistamaan myös tämän ajan, jolloin lakkasin pelkäämästä ja aloin suremaan sitä, että se on jo katoamassa.
Eilen yritin myös täyttää YLEn vaalikoneen, saadakseni jonkinlaisen käsityksen siitä, missä mennään. Jotkut asiat ovat minulle helpompia ymmärtää ruotsiksi, koska se on äidinkieleni, joten päätin tehdä vaalikoneenkin ruotsiksi. Kyse ei ole siitä, etten ymmärtäisi samoja asioita suomeksikin mutta jatkuva käännöstyö mielessä, vie sekä aikaa että energiaa. Yllätyin kuitenkin kun pääsin kysymyksiin jotka koskivat omaa maakuntaamme. Kaikki kysymykset olivat nimittäin suomeksi. Vastausvaihtoehdot puolestaan olivat ruotsiksi. Kuka sanoikaan että ruotsinkieli on kuolemassa pois Suomessa, kun edes verovaroin pyöritetty yhtiö, ei enää tarjoa palveluita molemmilla kotimaisilla kielillä.
Kyseinen vaalikonetapaus kuvastaa hyvin millaista on asua suomenruotsalaisena Suomessa; teoriassa sinulla on oikeus saada palveluita omalla äidinkielelläsi, mutta käytännössä tämä harvoin toteutuu. Minulle on naurettu kahvilassa kun tilasin ruotsiksi ja jatkettu palvelun antamista suomeksi, sairaalassa ja pankissa on haettu virheitä tietokoneen asetuksista koska tietoni ovat olleet ruotsiksi ja kun olen joutunut soittamaan pääkaupunkiseudulla hätäkeskukseen, minua on pyydetty puhumaan suomea koska puhelimeen vastannut henkilö, ei osannut ruotsia. Ja toisin kuin monet luulevat, tämä halu ja tarve saada palvelua ruotsiksi ei aina johdu laiskuudesta tai halusta tehdä kiusaa asiakaspalvelijalle (ei, meidän suomenruotsalainen elämäneliksiiri ei ole kiusanteko suomenkielisiä kohtaan, vaikka monet niin tuntuvat uskovan). Tämä tarve saada palvelua ruotsiksi, ei myöskään koske ainoastaan iäkkäämpiä ihmisiä. Kun itse pari vuotta sitten makasin todella kipeänä sairaalassa, en kyennyt ilmaisemaan itseäni suomeksi. Pystyin sanomaan että sattuu ja kädellä osoittamaan mihin, mutta siihen loppui siinä tilanteessa, minun muuten suhteellisen vahva suomenkielen taitoni. Saman tilanteen koin Veetin synnytyksessä. En pystynyt sanoin ilmaisemaan miltä minusta tuntui, kun minua sattui kaikista eniten.
Kuva: pexels.comKun sinä, suomenkielisenä, valitat minulle ettet halua käydä Vaasassa tai tämän ruotsinkielisillä lähialueilla, koska sinua ärsyttää että siellä tarjotaan palvelua ensisijaisesti ruotsiksi, muista että tuo tilanne toisinpäin, on monen ruotsinkielisen ihmisen arki Suomessa. Puhutaan paljon siitä, että perustuslain mukaan kaikilla ruotsinkielisillä on oikeus kunnallisella ja valtiollisella tasolla, saada palveluita omalla äidinkielellään. Mutta vaikka kuinka luvataan eri tahoilla palvelua ruotsiksi, en nykyään enää oleta saavani palvelua äidinkielelläni kun asioin sairaalassa, lääkärissä, neuvolassa, pankissa tai muissa virastoissa. Satakunta, jossa asumme, on suomenkielinen maakunta. Lain mukaan esimerkiksi Satakunnan Keskussairaalalla ei ole velvoitetta antaa minulle palvelua ruotsiksi, jos heillä ei ole siihen resursseja. Eikä heidän edes tarvitse nähdä vaivaa niiden resurssien löytämiseksi, koska perustuslaista löytyy tällainen pieni porsaanreikä. Siksi kutsuni esimerkiksi äitiyspoliklinikalle oli aina suomeksi. Kaikki tiedot miten valmistautua kokeisiin ja mitä poliklinikalla tutkittaisiin, olivat suomeksi. Ainut kohta joka oli ruotsiksi papereissa, oli päivä jolloin aika oli. No, tiesinpähän ainakin minä päivänä ja mihin kellonaikaan minun kuului olla paikalla. Mitä minulle tehtäisiin, olisi ollut minulle suuri mysteeri jos en osaisi suomea niin hyvin kuin osaan.
Kuten sanoin, tarkoituksemme ei ole olla hankalia kun pyydämme palvelua äidinkielellämme. Suurin osa suomenruotsalaisista osaavat suomea tarpeeksi hyvin, jotta voivat asioida sillä. Kyse on siitä, että joissakin tilanteissa asioiminen olisi helpompaa meille, tilanteen asiakkaille. Ja joskus, on ihan oikeasti myös kyse siitä, ettei suomenruotsalainen osaa suomea. Itsekin olen kasvanut paikkakunnalla jolla edelleen saa palvelua ruotsiksi. Muistan ajan, jolloin en ymmärtänyt suomea. Muistan, kuinka äitini oli mukana harrastuksissani tulkkaamassa minulle, mitä ohjaajat sanoivat suomeksi. Muistan, kuinka istuin ala-asteella pulpetin ääressä opiskelemassa suomenkielen sanoja. Muistan, kuinka pikku hiljaa aloin käyttämään suomenkieltä asioidessani muualla kuin Sipoossa, koska en halunnut että minua pidetään ärsyttävänä. Muistan, kuinka pahalta se tuntui kun ensimmäisen kerran minulle sanottiin etten ole oikea suomalainen. Muistan, kun minulta kysyttiin pelkäänkö ruotsinkielen katoavan Suomesta. Ja olen varma, että tulen muistamaan myös tämän ajan, jolloin lakkasin pelkäämästä ja aloin suremaan sitä, että se on jo katoamassa.
Kommentit
Lähetä kommentti