Saako toivoa poikaa tai tyttöä?

Paras ystäväni synnytti toissapäivänä tytön. Olin niin jännittynyt täällä kotona että hetkittäin tunsin sympatia supistuksia. Hetken jo luulin että kohta alan itsekin ponnistamaan ja minusta tulee kolmen lapsen äiti. Hänen synnytyksensä toi mieleeni paljon ajatuksia ja muistoja omista kokemuksistani.

Ensi viikolla Veeti täyttää puoli vuotta. Puoli vuotta on kulunut siitä kun itse viimeksi olin synnyttämässä. Viimeksi ja viimeiseksi. Minulla on ollut kaksi todella vaikeaa raskautta, yksi vaikea synnytys ja yksi helpompi muttei helppo. Olen kiitollinen kahdesta pojastani ja heidän takiaan tekisin kaiken tuon uudestaan, niin vaikeaa kuin se olikin. En kuitenkaan koe tarvetta tai halua kokea lisää raskauksia tai synnytyksiä. Koen että minulla on kädet täynnä näiden kahden kanssa. Rakkautta minulta löytyisi vielä useammallekin lapselle mutta jaksamista ei. Ei juuri nyt.

Toivoin kahta poikaa ja sen sain. Koen että perheemme on täydellinen sellaisena kuin se on. Silti ajoittain, mieleeni hiipuu ajatus kolmannesta lapsesta. Mahdollisesta tytöstä. Joku kenen kanssa tehdä niitä tyttömäisiä asioita. Tiedän, tiedän. Kaikki tytöt eivät halua kulkea mekoissa, nauti kynsien lakkaamisesta, pitäisi puhua tyttöoletetuista ja poikaoletetuista jne. Mutta nämähän ovatkin vain ajatuksia. Eivät todellisia tapahtumia. Joku varmaan kutsuisi niitä unelmiksi. Itse en tiedä miksi niitä kutsuisin. En edes tiedä, kaipaanko oikeastaan kolmatta lasta vai pelkästään mahdollisuutta saada kolmas lapsi ylipäätään. Meillä kun nuo raskaudet ja synnytykset eivät ole riskittömiä.

Tämä aihe nostaa yleensä pintaan myös ajatuksia ja mielipiteitä siitä, onko väärin toivoa lapsia sukupuolen perusteella? Onko väärin toivoa tyttöä tai poikaa? Meillä on jo, kaikista kohdatuista vaikeuksista huolimatta, kaksi tervettä lasta. Onko siis väärin edes ajatella näin? Tuntea tällä tavalla? Pohtia kolmatta lasta? Tyttöä.

Mielestäni ei. Se on ainoastaan inhimillistä. Ja miksi olisi väärin toivoa kolmannesta lapsesta tyttöä, kun toivoin kahdesta ensimmäisestä poikaa? Olisinko rakastanut heitä vähemmän jos jompikumpi, tai molemmat, olisivatkin olleet tyttöjä? En todellakaan! Sillä loppujen lopuksi sitä rakastaa sitä kyseistä lasta eikä tämän edustamaa sukupuolta.

Uteliaisuus siitä mitä olisi voinut olla tai mitä voisi olla, ei koskaan vähättele sitä mitä sinulla jo on. En ikinä vaihtaisi poikiani mihinkään. Rakastan heitä enkä muuttaisi heissä mitään. Jos minun pitäisi valita heidän ja sen välillä ettei olisi lapsia lainkaan, valitsen aina heidät. Jos minun pitäisi valita heidän ja kahden toisen lapsen väliltä, valitsen aina omat poikani. 11 kertaa 10:stä. Aina!

Ehkä en oikeasti kaipaa sitä kolmatta lasta vaan ennemminkin mahdollisuutta pystyä hankkimaan kolmas lapsi, jos niin toivoisimme. Tiedämme kuitenkin että se on liian suuri riski enkä halua asettaa minua, perhettäni tai läheisiämme siihen tilanteeseen uudestaan. Adoptiokaan ei ole mikään piece of cake homma. Siihen tutustuimme esikoisemme syntymän jälkeen, kun lääkärit sanoivat että on mahdollista ettei meidän kannata hankkia lisää biologisia lapsia. Onneksi asiat kuitenkin muuttuivat sen verran että uskalsimme kokeilla onneamme vielä kerran. (Ja mikä onni meitä kohtasikaan!) Mutta kolmatta kertaa emme uskalla. Vaikka kuinka toivoisin vielä yhtä lasta. Vaikka kuinka unelmoisin pikkusiskosta pojillemme.

Mitä mieltä te olette? Saako lapselle toivoa tiettyä sukupuolta?