Sea Life, Linnanmäki ja lapsuuden maisemat

Huh, taas on sunnuntai ilta ja taas on yksi viikko vierähtänyt. Aika menee tällä hetkellä niin kovaa vauhtia että tuntuu siltä että kun maanantai aamuna herää, sitä tulee räpäytettyä silmiä kerran ja ollaan jo sunnuntai illassa. No, aika menee nopeasti kun on hauskaa.

Tänään kotiuduimme poikien kanssa vanhempieni luota. Jaakko tuli jo eilen kotiin, koska meni tänään töihin. Lähdimme matkaan keskiviikkona puoliltapäivin ja loppuilta oltiin vaan rauhassa mommon ja mofan (eli poikien isovanhempien luona). Torstaina kävin moikkaamassa parasta ystävääni ja hänen muutaman viikon ikäistä vauvaansa. Veeti yritti kovasti tehdä tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa ja muun muassa silitti tytön päätä.


Perjantaina käytiin Jumbossa ostoksilla ja syömässä, iltapäivä vietettiin Sea Lifessa ja Linnanmäellä. Väinö pääsi ensimmäistä kertaa myös laitteisiin ja oli niistä aivan haltioissaan. Lauantaina Jaakko lähti tosiaan kotiinpäin ja isä ja äiti kävivät juhlimassa sukulaiseni  häitä. Me puolestamme poikien kanssa, pakkasimme eväslaukun mukaan ja suuntasimme kohti Sipoota ja lapsuuden maisemiani. Kävimme leikkimässä samassa leikkipuistossa jossa minä leikin lapsena, kiersimme korttelia jossa sijaitsee lapsuudenkotini ja ajelimme keskustan läpi.



Paljon on Sipoossa muuttunut viime vuosien aikana. Taloja on purettu ja uusia rakennettu tilalle. Yläasteeni on lähes kokonaan purettu ja siirretty suomenkielisen yläasteen yhteyteen. Tilalla on nyt Wessman-talo, jossa toimii ilmeisesti esikoulu, ala-asteen tilat, koulujen kirjasto ja aikuisten opisto. Little know fact; minun tyttönimeni on Wessman ja yläasteellani ollut juhlasali oli nimeltään Wessman-sali. Juhlasali ja nykyinen Wessman-talo, ovat tosiaan saanut nimensä sukulaiseni mukaan.




Näytin pojille myös vanhaa päiväkotiani mutta Väinö oli vahvasti sitä mieltä, ettei se ollut päiväkoti. Hänelle päiväkoti kun on se paikka missä hän käy muutaman kerran viikossa, täällä kotona. Kun yritin selittää että äitikin on joskus ollut pieni lapsi, hän luuli minun juksaavan häntä.

Kotikatunikin oli jonkun verran muuttunut. Koko alue oli vielä varsin uusi 90-luvulla ja jatkoi kasvamista 00-luvun alussa. Monet istutukset pihoissa ovat vasta nyt kasvaneet lopullisiin pituuksiinsa. Asukkaatkin ovat vuosien aikana muuttuneet. Muistan silti edelleen tasan tarkkaan, kuka asui missäkin. Kadun 6:ssa ensimmäisessä talossa, asui ruotsinkielisiä perheitä. Olimme pieni ruotsinkielinen yhteisö, joka piti yhtä. Me lapset leikimme yhdessä ja parhaan ystäväni perhe, asui meitä vastapäätä. Tuolla kadulla, noissa pihoissa, on vietetty lukuisia onnistuneita illallisia ja hauskoja hetkiä. Monet uudet vuodet on vastaanotettu ja juhlia kastejuhlista valmistujaisiin on vietetty siellä. Sairauksia on sairastettu ja myös päihitetty. Muistoja on valtavasti ja paluu Riihitielle, oli miellyttävä kokemus. Erityisesti koska sain palata sinne omien lasteni kanssa. Minua ilahdutti myös näky uusista perheistä, jotka nyt asuttavat osaa taloista ja toivon, että he saavat luotua yhtä onnellisia muistoja minulle niin rakkaissa maisemissa.



Kommentit