Sunnuntai

Tammisaaresta on kotiuduttu, laukut on tyhjennetty ja lelut on revitty takaisin lattialle. Siivottuun kotiin on aina kiva palata mutta lapsiperheessä, se ei kauhaa siistinä pysy. Sukulaistapaaminen oli onnistunut ja pojatkin jaksoivat hienosti helteessä.

Ruokailun jälkeen suuntasimme rannalle ja kävimme Väinön kanssa polskimassa vedessä. Viileä vesi toi mukavan viilennyksen lämpimässä kesä illassa ja Väinöstä oli aivan mahtavaa kun näin extempore kesken kaupungilla kiertelyn, pääsimme leikkimään vedessä. Muiden jatkaessa iltaa terassilla, lapset ja minä suuntasimme takaisin hotellille, kävimme suihkussa, söimme keksejä ja nukahdimme Angry Birds elokuvaa katsellessa.



Yhä useammin huomaan että kun joku muu viihdyttää lapsia hetken, omat aivoni lepäävät mielellään hieman. Jotenkin en vain saa aikakseksi olla niin sosiaalinen kuin haluaisin ja lopulta päädyn aina pohtimaan kuinka tylynä muut ihmiset ympräilläni minua pitävät. Ehkä pitäisi laittaa post it lappu otsaan jossa lukee väsynyt äiti, palaa asiaan muutaman vuoden kuluttua. No, onneksi tämäkin on vain vaihe.



Toivottavasti kaikilla on ollut mahtava viikonloppu! Meidän ilta jatkuu perheen kesken jalkapallopelissä käynnillä samalla nauttien siitä, että koko perhe on taas koossa. Mieheni kun ei ollut Tammisaaressa mukana vaan ystävänsä polttareissa. Sitä ennen hän oli vuorokauden töissä, joten isää on todellakin kaivattu viime päivinä.



Kommentit