Miten
voit olla niin väsynyt kun olet vain kotona lasten kanssa? Jotenkin osasin jo
odottaa tätä kysymystä edellistä postaustani kirjoittaessani.
Aina löytyy nimittäin ihmisiä jotka miettivät tätä samaa asiaa.
Aivan kuin kotiäitiys tarkoittaisi sitä, että makaat kotona vain
lepäämässä. Laiskottelemassa. Että et vain viitsi tehdä töitä ja valitset helpomman tien. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin.
Jopa
rauhallisimpana päivänä olen opettaja, kokki, tarjoilija,
eväsautomaatti (koska imetys), pyykkääjä, erotuomari, kylvettäjä,
siivooja, tiskaaja, neuvonantaja, neuvottelija ja kahden pienen ihmisen
henkilökohtainen kiipeilyteline. Näiden lisäksi olen myös koko
perheen herätyskello, korjaaja, puutarhuri, hoitaja, niistäjä, lohduttaja, kannustaja, autonkuljettaja, kauppalista, ostosten tekijä, liikkuva
aikatauluttaja ja kalenteri, ulkoiluttaja, parturi, pankkiiri,
kadonneiden sukkien metsästäjä ja mörön karkottaja. Työni on
myös ainut työ maailmassa, jossa pomojen nukuttaminen päivä- ja
yöunille ovat osa työtehtäviäni. Päivystän 24/7 ja työssäni
ei ole ennalta sovittuja työaikoja. Työ alkaa kun ensimmäinen
lapsi herää ja haluaa nousta. Päivä on pulkassa kun kaikki lapset
nukkuvat yöunia ja olen saanut kodin siivottua seuraavaa päivää
varten. Lyhyesti sanottuna, olen koko huushollin oma Maija Poppanen ja Muumimamma. Lauluineen kaikkineen (koska joskus laulamalla pääsee helpommalla). Poislukien Neiti Poppasen itsekästä olemusta. Ja niitä poppaskonstejakin tarvitaan päivittäin.
Ulkoillessamme
ja retkillä, kannan mukanani varsinaista Maija Poppasen laukkua.
Ulkoa pieni mutta sisältä suuri. Löytyy jos mitäkin tarpeellista.
Vaippoja, vaihtovaatteita, nenäliinoja, avaimia, pieni rusinapaketti
ja suklaapaketti (koska joskus täytyy saada lahjottua taapero
istumaan hetken paikallaan), juotavaa, leluja, puruleluja, laastareita, lompakko.
Joskus tuo laukku tuntuu pohjattomalta ja mieheni sanoo aina, että
laukustani voisi löytää mitä tahansa. Jos oikein kaivelisi, niin
voisi löytää vaikka mitä aarteita laukustani. Valtion salaisia
dokumentteja, pieni chihuahua ja jos oikein tarkkaan katsoisi, sieltä
voisi varmaan myös löytää postin kadottamia kirjeitä ja paketteja.
Ehkä jopa kadonnut rinnakkaistodellisuus tai Indiana Jones
kadonnutta aarretta etsimässä. Sillä jos hän jostain kadonneen
arteen löytäisi, olisi se laukustani.
Sitten
vielä se talouspuoli kotiäitiydessä. Minulle ei makseta
lomarahoja eikä minulla ole sairaslomia. Itse asiassa, minulla ei
ole edes tavallisia vuosilomapäiviä. Silti tästä kotona
olemisestani puhutaan lomana tällä hetkellä. Äitiyslomana.
Vanhempainlomana. Ja onhan se lomaa siitä päiväkotityön arjesta
ja sen asettamista aikatauluista. On valtava etuoikeus että saa itse
määritellä päivän tekemiset ja aikataulut. Etuoikeus, jota
todella vaalin. Siitä huolimatta, en kuitenkaan sanoisi että tämä
on lomaa. My definition of a vacation, does not include someone
sucking on my nipples until they are raw, kuten Rachel Green sanoi.
Loppuvuodesta
kun palaan työelämään olen ollut kotiäitinä noin kolme
vuotta. Pois lukien muutama kuukausi kun odotin Veetiä, jolloin olin
töissä ja Jaakko oli kotona Väinön kanssa. Totta, olen menettänyt
hieman eläkettä näinä vuosina mutta palatessani työelämään,
olen 29-vuotias. Jos pääsen eläkkeelle 63-vuotiaana, se
tarkoittaa, että minulla on edessäni vielä 34 vuotta
työelämässä. Uskon että ehdin sinä aikana kerryttämään
eläkettä. Sitä paitsi, jos eläkeikää jatkuvasti nostetaan,
saatan olla sitä ikäluokkaa joka ei koskaan eläkkeelle pääse.
Jos kotiäitiys nähdään huonona asiana vain siksi, etteivät äidit
sinä aikana kerrytä eläkettä, niin senkin asian voisi yrittää
muuttaa.
Joidenkin
mielestä olen laiska ja haluton tekemään "oikeita töitä".
Itse tiedän, etten ole laiska. Näen kotiäitiyden sellaisena
asiana, johon kannattaa tarttua silloin kun sinulla on siihen
mahdollisuus. En usko että tulen myöhemmin elämässäni
ajattelemaan että kunpa olisin tehnyt enemmän töitä ja viettänyt
lasteni kanssa vähemmän aikaa. Lapset kun eivät ole
häiriötekijä oikeista ja tärkeistä töistä. Lapset ja niiden
kasvattaminen on oikeaa työtä. Se on jopa tärkein työ maailmassa.
Niin,
kotiäitiys on joskus väsyttävää. Yleensä se on kuitenkin
voimaannuttavaa ja ehdottomasti paras päätös elämässäni. Ja jos
totta puhutaan, joskus se on myös tylsää. En suoranaisesti hypi
innosta ja riemusta kun esikoiseni pyytää minua tekemään hänen
kanssaan samaa palapeliä 17:ttätoista kertaa peräkkäin. Tylsyyden
myöntäminen ei kuitenkaan tee minusta huonoa äitiä. Itse asiassa,
se tekee minusta hyvän äidin sillä vaikka se olisi minulle
tylsää, lapsestani se on mahtavaa kun teemme sen palapelin
18:ttatoista kertaa. Ja 19:ttätoista. Ja kahdettakymmenennettä. No,
ymmärsitte varmaan jo kuvion.
Kyllä,
Maija Poppasena oleminen ottaa välillä voimille ja mielestäni
siitä saa ja kuuluukin puhua ääneen. Se ei kuitenkaan tarkoita,
että äitiydestä ja vanhemmuudesta (oli se sitten kotivanhemmuutta,
etävanhemmuutta, töissäkäyvää vanhemmuutta tai mitä tahansa)
pitäisi valittaa koko ajan. Olen edelleen sitä mieltä, että
äitiys ja vanhemmuus ovat siunaus ja etuoikeus. Ei taakka.
Mutta välillä, se siunaus ja etuoikeuskin saa aiheuttaa väsymystä.
Kommentit
Lähetä kommentti