Kun äitiä väsyttää

Meillä on taas menossa sellainen vaikeampi uhma vaihe esikoisemme kanssa. Oikeastaan se alkoi siitä, kun mieheni palasi loman jälkeen takaisin töihin. Esikoisemme on aina reagoinut voimakkaasti siihen jos jompikumpi meistä on pidempään kuin muutaman tunnin poissa kotoa. Olemme keskustelleet paljon ikävän tunteesta ja miten siihen voi vaikuttaa. En ole pyrkinyt järjestämään Väinölle loputtomasti ohjelmaa niinä vuorokausina, kun Jaakko on töissä. Vaikka sitäkin minulle on ehdotettu. Jos hänellä on tekemistä, hän ei muista ikävöidä. Niin, ehkäpä. Mutta jos hän ei koskaan saa tuntea ikävöivänsä, hän ei opi käsittelemään sitä tunnetta. En halua että hän pelkää tai välttelee ikävöimisen tunnetta tai kokee sen jotenkin asiaksi jota tulisi vältellä. Ikävöinti ei ole aina mukavaa mutta sekin on osa elämää. Siksi harjoittelemme senkin tunteen kanssa elämistä. Välttelyn sijaan tarjoamme hänelle turvallisen ympäristön jossa hän saa tutustua erilaisiin tunteisiin ja opetella niiden käsittelyä.

Siksi päivärytmimme pysyy samanlaisena niinäkin päivinä kun Jaakko on töissä. Teemme samoja asioita kuin muinakin päivinä, ainoana erona on vain se, että lasten isä ei ole vuorokauteen kotona. Väinö on hienosti oppinut jo, miten ikävää voi helpottaa. Voi soittaa isälle, voi keksiä jotain tekemistä ja joskus voi vierailla isän työpaikalla.

Vaikka hän osaa nytkin ilmaista itse, että haluaa esimerkiksi soittaa isälleen, hänellä on voimakkaita kiukkukohtauksia. Jotkut niistä ajoittuvat siihen hetkeen, kun Jaakko tulee töistä. Silloin ikävä purkautuu ensin kovalla tarpeella halata ja toivottaa isä tervetulleeksi kotiin mutta hetken päästä hänen pitää myös ilmaista tyytymättömyytensä isänsä poissaoloon. Olemme jo vuosien aikana tottuneet tähän. Joten Väinön käytös ei tullut meille millään tavalla yllätyksenä.

Se mikä on yllättänyt minut viimeisen viikon aikana on se, että nukahtaminen päivä- ja yöunille on muuttunut vaikeaksi. Aiemmin nukuttaminen on ollut varsin vaivatonta. Potta, (illalla hampaiden pesu), satu, pusut, halit ja sitten Väinö on jäänyt omaan sänkyyn ensin selaamaan kirjaa ja sitten nukahtamaan. 20 minuuttia ja lapsi on ollut höyhensaarilla. Joku voisi sanoa, että nukuttaminen on ollut liiankin helppoa. 

Viimeisen kuluneen viikon aikana, kaikki on kuitenkin muuttunut. Sängystä on pompittu ylös useita kertoja ja kun hänen viereensä on istunut rauhoittamaan häntä, hän on hakenut huomiota naureskelemalla, "potkimalla" ja taputtamalla minua käsille ja kasvoille. Ajattelin ensin tämän johtuvan myös siitä, että arkemme muuttui loma arjesta taas tavalliseksi isä-käy-töissä-myös-arjeksi. Sitten ajattelin sen johtuvan siitä, että olimme pidemmällä vierailulla vanhempieni luona. Väinöllä on aina ollut vaikeuksia nukahtaa "vieraassa" paikassa. Tarkoittaen muualla kuin kotona, vaikkei paikka mikään erityisen vieras hänelle ole.

Tänään istuessani temppuilevan ja silminnähden väsyneen taaperon vieressä, aloin kuitenkin pohtimaan muita vaihtoehtoja. Mitä jos hän ei enää tarvitse päiväunia? Haukottelu ja silmien loputon hierominen, kuitenkin kertoivat muuta. Ehkä valoisuus vaikeuttaa nukahtamista? Ehkä mutta silloin hänen olisi pitänyt temppuilla koko kevät. Lopulta keksin mahdollisen vaikuttavan tekijän; oma väsymykseni. En ole juonut kahvia sen jälkeen kun aloin odottamaan Veetiä mutta nyt minun on pakko juoda kuppi kahvia aamulla, jotta saan hieman ylimääräistä energiaa. Iltaisin olen niin väsynyt, että toivon vain lasten nukahtavan nopeasti jotta pääsen itsekkin nukkumaan muutamaksi tunniksi, ennenkuin Veeti herättää minut koska hän on hukannut tuttinsa.

Väsymykseni on viime viikkojen aikoina ollut selvästi helpommin huomattavissa. Monet ihmiset ympärilläni ovat huomanneet sen, joten tuskinpa se on jäänyt lapsiltanikaan huomaamatta. Uskon että Väinö aistii väsymykseni ja ärsyyntyneisyyteni kun hän ei nukahdakkaan vaan temppuilee pysyäkseen hereillä. Temppuilu on hänen tapansa ilmaista että huomaa jonkin muuttuneen minussa mutta hän ei tiedä miten hänen pitäisi asiaan reagoida tai miten hänen pitäisi toimia. Tarkemmin ajateltuna, samoin hän toimi kun odotin Veetiä ja loppuraskaudessa raskausmyrkytysoireet painoivat päälle.

Miten siis tästä eteenpäin? No, ihan vielä en ole saanut selvää suunnitelmaa luotua siihen, miten väsymys selätettäisiin tällä kertaa mutta jo asian myöntäminen itselleen ja syy Väinön käytökseen tiedostaminen, helpottaa edes hieman. Se antaa jonkinlaisen henkisen helpotuksen. Väsymys tietysti helpottaa myös nukkumalla, joten päiväunet omaltakin osalta voisi olla hyvä juttu. Omaa aikaa yritän ottaa heti kun mieheni kiireinen aikataulu antaa periksi. Ensi kuussa matkustamme viikonlopuksi Liverpooliin ja no, sanotaanko näin että tiedän kyllä mitä itse teen 3 tunnin lennon aikana. Miten te muut väsyneet äidit keräätte voimia?