Siellä ne vaan vaihtaa vaippoja ja lukee kirjoja

Helsingin Sanomissa julkaistu nimetön lukijan mielipidekirjoitus koskien Helsingin kaupungin päätöstä lakkauttaa yli 1-vuotiaiden Helsinki lisä, herätti minussa jos jonkinmoisia tunteita. Tämä lisä on annettu perheille, jotka ovat hoitaneet pieniä lapsiaan kotona sen sijaan että heille olisi haettu paikkaa varhaiskasvatuksesta. Ymmärrän täysin että päätös lopettaa tämä lisä, harmittaa. Ja olen sitä mieltä että monessa asiassa kyseisen postauksen kirjoittajalla on hyviä pointteja. Esimerkiksi se, että varsinkin iltapäivät ovat päiväkodeissa haastavia kun henkilökuntaa ei ole riittävästi. Tämä ongelma ei kuitenkaan esiinny yksinomaan pääkaupunkiseudulla vaan ihan maanlaajuisesti. Se mikä itselläni osui pahasti silmään, oli vähättelevät lausahdukset koskien alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatusta ja pedagogisen osaamisen tarpeellisuutta näissä ryhmissä. Ai että, pitkästä aikaa jokin sai tämän muikkelin veren lähes kiehumaan. Ehkä eniten hämmennystä aiheuttaa se, että kirjoittaja kertoo olevansa varhaiskasvatuksen opettaja ja työskentelevänsä alle 3-vuotiaiden ryhmässä.


Kuva: pexels.com

Itse työskentelen alle 3-vuotiaiden ryhmässä opettajana ja olen ottanut asiakseni todistaa vähättelijöille että näistä pienistä ihmisistä on paljon muuhunkin kuin rään syömiseen ja vaippojen likaamiseen. Erityisesti silmiini pistää lause; Kuitenkaan 1–2-vuotiaat lapset eivät hyödy varhaiskasvatuksesta, varsinkaan pitkistä päivistä, samalla tavoin kuin vanhemmat lapset. 

Huokaus! Syvä huokaus. Tämä on juuri se asenne, jota vastaan yritän tahkoa. Se, kuinka paljon kukakin lapsi hyötyy varhaiskasvatuksesta on täysin kiinni niistä varhaiskasvattajista jotka hänen kanssaan työskentelee. Pienet lapset opettelevat enemmän perushoitoon liittyviä asioita kuin isommat lapset. He harjoittelevat omatoimista pukemista ja riisumista, itse syömistä, leikin alkeita ohjatusti ja vaipattomiksi. Mutta heidän kanssaan voi tehdä paljon muutakin. He kaipaavat virikkeitä yhtä lailla. Heidän kanssaan pelataan pelejä, harjoitellaan kehonhahmotusta, aistien löytymistä ja käyttämistä, tuetaan puheenkehitystä, harjoitellaan sosiaalisia taitoja, leikin muuttumista rinnakkaisleikeistä yhteisleikeiksi, tunteiden tunnistamista ja ilmaisua ja niin paljon tämänkin kaiken lisäksi. Alle 3-vuotiaiden ryhmissä luodaan perusta lapsen koko oppimispolulle (jos hän aloittaa päiväkodissa alle 3-vuotiaana), joka kulkee läpi varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulunkäynnin.


Kuvat: pexels.com

Pienten lasten kanssa joutuu usein toistamaan monia asioita kerta toisensa perään. Ja ymmärrän, että se voi tuntua turhauttavalta. Työskennellessäsi alle 3-vuotiaiden ryhmässä, et välttämättä koskaan pääse näkemään toistojesi tuottavan tulosta mutta kyllä se jossain vaiheessa tuottaa. Joskus se lapsi hoksaa sen asian. Ja hän muistaa että "ai niin, tätä se aikuinen tarkoitti".

Pienillä on yhtä lailla oppimista, vaikka aiheet ovat erilaiset kuin isommilla lapsilla. Alle 3-vuotiaiden ryhmissä opitaan tärkeitä perustaitoja, jotta nämä taidot ovat hallussa eivätkä vie energiaa opetteluun myöhäisemmässä vaiheessa. Siellä tuetaan lasta löytämään varmuutta itsestään ja havaitsemaan ensimmäisiä rippeitä omista vahvuuksistaan. Alle 3-vuotiaiden varhaiskasvtusta ei tule vähätellä. Ja mikä tärkeintä; alle 3-vuotiaiden ja 3-6-vuotiaiden varhaiskasvatusta ei tule koskaan vertailla toisiinsa tärkeyden perusteella!

Kirjoituksessa mainitaan myös että;  suurin osa vanhemmista on täysin kykeneviä hoitamaan omia lapsiaan ensimmäiset vuodet. En epäile sitä hetkeäkään. Fakta on kuitenkin se, että kaikki lapset eivät näitä perustaitoja opi kotona. Ja niiden lasten kohdalla, jotka eivät näitä tärkeitä taitoja kotona opi, on etu että he pääsevät osaksi varhaiskasvatusta.

Lasten hoitoaikojen pituuksista voi aina keskustella. Ne määräytyvät kuitenkin vanhempien töiden ja työmatkojen keston ympärille. Jokainen perhe on vapaa itse päättämään miten oman toimeentulonsa hankkii. Joskus vanhemmilla ei vain ole mahdollisuutta tehdä muuta kuin 100% töitä. Silloin he kaipaavat ymmärrystä, eivät syyllistämistä. Ja mitäs arvelette, mahtavatko vanhemmat arvostaa sitä että joku on osoittanut heidän pientä lastaan kohti lempeyttä, ymmärrystä ja osaamista, pitkän päivän aikana? Se läsnäolo ja sensitiivisyys voi tuntua vain istuskelulta mutta sille pienelle herkälle lapselle joka istuu tutun ja turvallisen varhaiskasvattajan sylissä, se on äärettömän tärkeää. Myös se, että varhaiskasvattaja itse ymmärtää miten tärkeää hänen läsnäolonsa on, olisi toivottavaa.

Jos sinä varhaiskasvatuksen ammattilaisena koet ettei sinun ammatitaitosi pääse oikeuksiin alle 3-vuotiaiden ryhmässä, sinun täytyy itse tehdä jotain asialle. Keskustele työkierrosta esimiehesi kanssa tai opiskele lisää aiheesta. Mutta älä koskaan, ikinä, milloinkaan vähättele oman ja muiden kollegoidesi työn tärkeyttä. Laadukas varhaiskasvatus ei ole vain asioiden opettamista lapsille. Se on opetuksen, levon, ravitsemuksen ja kaiken muun yhdistämistä tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Ja se laadukkuus on täysin lapsen iästä riippumatonta. Siihen vaikuttaa varhaiskasvatuksen ammattilainen itse.

Kuva: pexels.com

Mielipidepostaukseen pääset tästä linkistä: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007619710.html?fbclid=IwAR0YetbDAGXpR_6nE3p_DoL2PXjwdzHoEyPuaJq0-FbzupwSiGay7pcpbT8

Kommentit

  1. Todella asiallista ja tärkeä kirjoitus. Omilla lapsillani, 2- ja pian 4-vuotiaat, on ihanat ja työlleen omistautuneet hoitajat päiväkodissa. Arvostan todella heidän työtään ja koen heidät tukena omassa kasvatustyössäni äitinä. Ehkä vanhemmuuden jälkeen maailman toiseksi tärkein työ: hoitaa ja kasvattaa toisten lapsia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti