Tiedättekö, tällä viikolla olen pitänyt tahattomasti sometaukoa. En täydellistä taukoa, olen silloin tällöin postannut jotain insta storiessa ja joka päivä olen kerran avannut blogin, Instagramin ja Facebookin. En kuitenkaan ole jaksanut sen kummemmin selata Instagramia tai Facebookia.
Yllätyin siitä, kuinka helppoa oli laittaa puhelin sivuun. En oikeastaan edes ole kaivannut sitä. Sitä luulisi että tänä päivänä se olisi vaikeaa, kun miettii kuinka paljon puhelin voi olla läsnä arjessamme. On helpottavaa huomata ettei sen ole pakko olla.
Olen introvertti ihminen, tiedän sen. Osaan olla sosiaalinen ja puhelias mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Sitten minun täytyy saada olla rauhassa. Poissa ihmisten ilmoilta ja kerätä voimia. Ladata akkuja, jotta jaksan taas seuraavassa sosiaalisessa tapahtumassa. Tämä tahaton sometauko johtui varmasti myös tästä tarpeesta olla omassa rauhassa.
Viime viikonloppuna olimme juhlimassa ystäviemme häitä. Kun lapset lähtivät kotiin vanhempieni kanssa, nautin siitä että sain keskustella aikuisten kanssa ilman keskeytyksiä. Syöttötaukoja tai vaipanvaihtoja. Mutta huomaan että olen tällä viikolla tarvinnut sitä rauhaa jälleen.
Olen kaivannut kirjoittamista blogiin mutta jotenkin aika ei ole riittänyt kaiken muun keskellä. Kirjoittaminen kuitenkin vaatii sen, että istuu alas ja kirjoittaa jotain ajatuksen kanssa. Joten se on aikaa vievää vaikka monet eivät sitä uskoisikaan. Mutta niin se on. Rakastan kirjoittamista. Se on minun tapani tyhjentää pääni ajatuksista. On erikoista huomata että vaikka olisi kuinka väsynyt ja oman rauhan tarpeessa välillä, niin kirjoittaminen on aina helppoa. Kaikki ei ole julkaisukelpoista eikä tarkoitettukaan julkaistavaksi mutta jostain syystä sanat päätyvät paperille helpommin kuin suusta ulos. Tekstiä tulee ja pikku hiljaa huomaan energian palautuvan.
Yllätyin siitä, kuinka helppoa oli laittaa puhelin sivuun. En oikeastaan edes ole kaivannut sitä. Sitä luulisi että tänä päivänä se olisi vaikeaa, kun miettii kuinka paljon puhelin voi olla läsnä arjessamme. On helpottavaa huomata ettei sen ole pakko olla.
Olen introvertti ihminen, tiedän sen. Osaan olla sosiaalinen ja puhelias mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Sitten minun täytyy saada olla rauhassa. Poissa ihmisten ilmoilta ja kerätä voimia. Ladata akkuja, jotta jaksan taas seuraavassa sosiaalisessa tapahtumassa. Tämä tahaton sometauko johtui varmasti myös tästä tarpeesta olla omassa rauhassa.
Viime viikonloppuna olimme juhlimassa ystäviemme häitä. Kun lapset lähtivät kotiin vanhempieni kanssa, nautin siitä että sain keskustella aikuisten kanssa ilman keskeytyksiä. Syöttötaukoja tai vaipanvaihtoja. Mutta huomaan että olen tällä viikolla tarvinnut sitä rauhaa jälleen.
Olen kaivannut kirjoittamista blogiin mutta jotenkin aika ei ole riittänyt kaiken muun keskellä. Kirjoittaminen kuitenkin vaatii sen, että istuu alas ja kirjoittaa jotain ajatuksen kanssa. Joten se on aikaa vievää vaikka monet eivät sitä uskoisikaan. Mutta niin se on. Rakastan kirjoittamista. Se on minun tapani tyhjentää pääni ajatuksista. On erikoista huomata että vaikka olisi kuinka väsynyt ja oman rauhan tarpeessa välillä, niin kirjoittaminen on aina helppoa. Kaikki ei ole julkaisukelpoista eikä tarkoitettukaan julkaistavaksi mutta jostain syystä sanat päätyvät paperille helpommin kuin suusta ulos. Tekstiä tulee ja pikku hiljaa huomaan energian palautuvan.
Kommentit
Lähetä kommentti