Keskiaika on ollut vierailulla Ulvilassa tänä viikonloppuna, kun jokavuotiset Hansamarkkinat ovat olleet käynnissä. Tänään vietimme rauhallisen päivän perheen kesken ja kävimme myös markkinoilla.
Minun täytyy todeta, että mielestäni Ulvilan keskiaikamarkkinat ovat huomattavasti paremmat nyt kun ne järjestetään uimahallin takana olevassa puistossa. Ja lasten ritaripuisto oli mieleinen paikka meidän taaperolle. Väinö nautti kovasti kun sai leikkiä ritaria ja kiertää eri tehtävissä.
Tiedättekö sen tunteen kun yhtäkkiä tajuat, miten paljon lapsesi ovat kasvaneet? Minä koin sellaisen hetken tänään. Olen joutunut uudistamaan Väinön vaatekaapin sisällön kesän aikana, koska pituutta on tullut sen verran lisää ja olen tietenkin huomannut tämän kasvupyrähdyksen. Mutta tänään koin sellaisen jestas-miten-iso-poika-sinusta-on-tullut hetken, kun kiertelimme markkina aluetta ja Väinö osallistui tavaroiden katseluun ja ihasteluun, ilman mitään uhma hetkiä.
Olen myös aina ylpeä lapsistani mutta tänään olin erityisen ylpeä Väinöstä. Hän on aina ollut arka ja pelkää eläimiä. Hänestä on epämiellyttävää kun ne ovat arvaamattomia. Mummolasta löytyy lampaita, kanoja, hevosia ja vaikka mitä mutta Väinö ei niistä pahemmin välitä. Veeti puolestaan on ollut innoissaan kaikista eläimistä ja rohkeasti taputtaa niitä aina kun törmäämme eläimiin.
Markkinoilla oli lammas, jota sai taputtaa. Väinö, tapansa mukaisesti, ei halunnut koskea lampaaseen kun kävimme ensimmäisen kerran sitä katsomassa. Toisella kerralla, kun kuljimme sen ohi, Väinö pyysi minua mukaansa katsomaan ruskeaa pässiä. Hän halusi että rapsutan sitä ja sitten Väinö tarkasti käteni. Huomasin että hän kävi jonkinlaista sisäistä taistelua itsensä kanssa, hän halusi taputtaa lammasta mutta keräsi vielä rohkeutta. Katselimme yhdessä lammasta jonkun aikaa ja sitten, se tapahtui. Minun pieni, arka poikani ojensi kätensä lammasta kohti ja rapsutti sitä! Ja voi sitä ilon määrää kun hän huomasi uskaltaneensa! En tiedä kumpi meistä oli enemmän ylpeä, Väinö itse vai minä, mutta tätä saavutusta juhlittiin useaan otteeseen loppu päivän aikana.
Meille on vuosien aikana esitetty mielipiteitä siitä, miten meidän pitäisi totuttaa Väinö eläimiin. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tota. Itse olemme todenneet ettei meillä ole mitään tarvetta pakottaa lastamme eläinten seuraan. Olemme antaneet hänen rauhassa edetä omaa tahtiaan (tässäkin asiassa) ja antaneet hänen rauhassa totutella asiaan ja kerätä rohkeutta. Eipä tässä mistään maailmaa mullistavasta asiasta ollut kyse, joten turha stressata. Ja hyvin sekin näytti toimivan. Sen lisäksi, että koin tänään hetken jolloin tajusin miten iso esikoisestamme on tullut, sain jonkinlaista vahvistusta sille, että jotain on tullut tehtyä oikein kasvatuksessakin.
Minun täytyy todeta, että mielestäni Ulvilan keskiaikamarkkinat ovat huomattavasti paremmat nyt kun ne järjestetään uimahallin takana olevassa puistossa. Ja lasten ritaripuisto oli mieleinen paikka meidän taaperolle. Väinö nautti kovasti kun sai leikkiä ritaria ja kiertää eri tehtävissä.
Tiedättekö sen tunteen kun yhtäkkiä tajuat, miten paljon lapsesi ovat kasvaneet? Minä koin sellaisen hetken tänään. Olen joutunut uudistamaan Väinön vaatekaapin sisällön kesän aikana, koska pituutta on tullut sen verran lisää ja olen tietenkin huomannut tämän kasvupyrähdyksen. Mutta tänään koin sellaisen jestas-miten-iso-poika-sinusta-on-tullut hetken, kun kiertelimme markkina aluetta ja Väinö osallistui tavaroiden katseluun ja ihasteluun, ilman mitään uhma hetkiä.
Olen myös aina ylpeä lapsistani mutta tänään olin erityisen ylpeä Väinöstä. Hän on aina ollut arka ja pelkää eläimiä. Hänestä on epämiellyttävää kun ne ovat arvaamattomia. Mummolasta löytyy lampaita, kanoja, hevosia ja vaikka mitä mutta Väinö ei niistä pahemmin välitä. Veeti puolestaan on ollut innoissaan kaikista eläimistä ja rohkeasti taputtaa niitä aina kun törmäämme eläimiin.
Markkinoilla oli lammas, jota sai taputtaa. Väinö, tapansa mukaisesti, ei halunnut koskea lampaaseen kun kävimme ensimmäisen kerran sitä katsomassa. Toisella kerralla, kun kuljimme sen ohi, Väinö pyysi minua mukaansa katsomaan ruskeaa pässiä. Hän halusi että rapsutan sitä ja sitten Väinö tarkasti käteni. Huomasin että hän kävi jonkinlaista sisäistä taistelua itsensä kanssa, hän halusi taputtaa lammasta mutta keräsi vielä rohkeutta. Katselimme yhdessä lammasta jonkun aikaa ja sitten, se tapahtui. Minun pieni, arka poikani ojensi kätensä lammasta kohti ja rapsutti sitä! Ja voi sitä ilon määrää kun hän huomasi uskaltaneensa! En tiedä kumpi meistä oli enemmän ylpeä, Väinö itse vai minä, mutta tätä saavutusta juhlittiin useaan otteeseen loppu päivän aikana.
Meille on vuosien aikana esitetty mielipiteitä siitä, miten meidän pitäisi totuttaa Väinö eläimiin. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tota. Itse olemme todenneet ettei meillä ole mitään tarvetta pakottaa lastamme eläinten seuraan. Olemme antaneet hänen rauhassa edetä omaa tahtiaan (tässäkin asiassa) ja antaneet hänen rauhassa totutella asiaan ja kerätä rohkeutta. Eipä tässä mistään maailmaa mullistavasta asiasta ollut kyse, joten turha stressata. Ja hyvin sekin näytti toimivan. Sen lisäksi, että koin tänään hetken jolloin tajusin miten iso esikoisestamme on tullut, sain jonkinlaista vahvistusta sille, että jotain on tullut tehtyä oikein kasvatuksessakin.
Kommentit
Lähetä kommentti