Olen luonteeltani peruspositiivinen. Asetan usein muiden tarpeet omieni edelle ja saatan maata sängyssä illalla pohtimassa, onko muilla kaikki varmasti hyvin. En vietä paljoa omaa aikaa, koska en koe tarvitsevani sitä suuressa määrin. Tarvitsen kylläkin hiljaisuutta ja rauhaa ympärilleni mutta pieni hiljainen hetki kirjaa lueskellessa illalla, riittää ainakin tällä hetkellä minulle.
Olen myös ystäväpiirissäni se, jolle ystäväni soittavat avautuakseen omista ongelmistaan. Minua ei haittaa kuunnella muiden ongelmia, autan muita mielelläni silloin kun voin. Tällä hetkellä kuitenkin minä olen se joka haluaa puhua.
Viikon päästä Väinö täyttää 3. Tämä tietenkin herättää muistoja mieleen hänen syntymästään ja olen edelleen sitä mieltä, että hänen syntymänsä on elämäni parhaita hetkiä. Samalla juuri tuo syntymähetki, raskaus ja ensimmäiset kuukaudet hänen elämästään sisältävät paljon kipeitäkin muistoja. Lyhyesti uusille blogin lukijoille; Väinö syntyi keskosena kiireellisellä sektiolla koska minulla oli vakava raskausmyrkytys. Myrkytys eteni lopussa niin vauhdilla että oli viemässä meiltä molemmilta hengen ja olimme kumpikin teho hoidossa alkuun. Keskosuus tietenkin toi myös omat haasteensa elämäämme.
Minun olisi pitänyt osata varautua siihen että lähestyvä syntymäpäivä herättää mieleen tunteita ja muistoja, olenhan tuntenut samoja asioita joka kerta kun Väinö on täyttänyt vuosia. Silti tunteet pääsivät yllättämään minut tänä vuonna. En jostain syystä ollut yhtään valmistautunut tähän tunteiden vuoristorataan, painajaisiin ja jatkuvaan ahdistuksen tunteeseen. Saatan yhtäkkiä tuntea tarvetta itkeä ja minun on vaikea saada nukuttua öisin. Kun saan, näen painajaisia. Aivoni ikään kuin väkisin raahaavat minut takaisin kolmen vuoden takaisiin tapahtumiin.
Minulla ei kuitenkaan ole hätää. Tiedän että vointini palaa entiselleen noin viikon päästä. Uskallan antaa itselleni tilaa tuntea mitä tunnen. Iloitsen kun tunnen iloa, itken kun tunne pelkoa tai surua. Muistutan itseäni syvään hengittämisen tärkeydestä kun ahdistus painaa päälle. Tällä hetkellä tarvitsen kuitenkin aikaa itselleni. Pystyn kuuntelemaan muita mutta tuskin olen suureksi avuksi. Juuri nyt minä haluan olla puhuja.
Olen myös ystäväpiirissäni se, jolle ystäväni soittavat avautuakseen omista ongelmistaan. Minua ei haittaa kuunnella muiden ongelmia, autan muita mielelläni silloin kun voin. Tällä hetkellä kuitenkin minä olen se joka haluaa puhua.
Viikon päästä Väinö täyttää 3. Tämä tietenkin herättää muistoja mieleen hänen syntymästään ja olen edelleen sitä mieltä, että hänen syntymänsä on elämäni parhaita hetkiä. Samalla juuri tuo syntymähetki, raskaus ja ensimmäiset kuukaudet hänen elämästään sisältävät paljon kipeitäkin muistoja. Lyhyesti uusille blogin lukijoille; Väinö syntyi keskosena kiireellisellä sektiolla koska minulla oli vakava raskausmyrkytys. Myrkytys eteni lopussa niin vauhdilla että oli viemässä meiltä molemmilta hengen ja olimme kumpikin teho hoidossa alkuun. Keskosuus tietenkin toi myös omat haasteensa elämäämme.
Minun olisi pitänyt osata varautua siihen että lähestyvä syntymäpäivä herättää mieleen tunteita ja muistoja, olenhan tuntenut samoja asioita joka kerta kun Väinö on täyttänyt vuosia. Silti tunteet pääsivät yllättämään minut tänä vuonna. En jostain syystä ollut yhtään valmistautunut tähän tunteiden vuoristorataan, painajaisiin ja jatkuvaan ahdistuksen tunteeseen. Saatan yhtäkkiä tuntea tarvetta itkeä ja minun on vaikea saada nukuttua öisin. Kun saan, näen painajaisia. Aivoni ikään kuin väkisin raahaavat minut takaisin kolmen vuoden takaisiin tapahtumiin.
Minulla ei kuitenkaan ole hätää. Tiedän että vointini palaa entiselleen noin viikon päästä. Uskallan antaa itselleni tilaa tuntea mitä tunnen. Iloitsen kun tunnen iloa, itken kun tunne pelkoa tai surua. Muistutan itseäni syvään hengittämisen tärkeydestä kun ahdistus painaa päälle. Tällä hetkellä tarvitsen kuitenkin aikaa itselleni. Pystyn kuuntelemaan muita mutta tuskin olen suureksi avuksi. Juuri nyt minä haluan olla puhuja.
Kommentit
Lähetä kommentti