Viimeisiä viedään

Kun kulunut viikko pyörähti käyntiin, päässäni soi yksi ainut lause; viimeinen viikko äitiyslomalla. Koskaan. Niin, maanantaina on viimeinen äitiyslomapäiväni. Sen jälkeen alkaa kesäloma ja sitten onkin edessä paluu töihin.

En tiedä miksi koko alkuviikon odotin jotain suurempaa tapahtuvaksi. Jostain syystä mieleni sai minut kuvittelemaan että jotain merkittävää tapahtuisi koska vietän viimeisiä päiviä äitiyslomalla. Aivan kuin näiden päivien aikana muuttuisin peikoksi, minulle kasvaisi suomut tai muuten vain taivas putoaisi niskaan. Todellisuudessa mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut. Viikko on sujunut hyvin tavallisissa merkeissä.

Muistan kuinka vielä muutama vuosi sitten, ennen lapsia, usein unelmoin siitä hetkestä kun saan olla kotona omien lasteni kanssa. Minulle äidiksi tuleminen on aina ollut suurin unelma. Nyt olen kolmen vuoden ajan elänyt sitä unelma-aikaa josta aikoinaan unelmoin. Olen tästä ajasta kiitollinen ja onnellinen. Mielessäni se säilyy kultaisena aikana ja mieleni on täynnä hyviä muistoja. Raskastakin on toki ajoittain ollut mutta pienet vastoinkäymiset kuuluvat nekin elämään. Niistäkin on opittu ja eräänlaisia muistoja nekin ovat.

Olisinko halunnut jäädä vielä kotiin lasten kanssa? Tottakai! Mutta nyt on Jaakon vuoro nauttia tästä kotona olosta vähän aikaa. Samalla kun tuntuu haikealta siirtyä tästä elämänvaiheesta toisenlaiseen lapsiperhearkeen, odotan mielenkiinnolla mitä uusi elämänvaihe tuo mukanaan.