Lapsettomuus on ekoteko

Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan vuonna 2035 Suomessa ei enää ole yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän lapsia kuin ihmisiä menehtyy. Tämä on siis ennuste, jos syntyvyys jatkaa samaa rataa kuin nyt. On jotenkin erikoista että vaikka esim. lapsettomuushoidot ovat kehittyneet huimasti niin silti syntyvyys Suomessa laskee. Toisaalta en yhtään ihmettele etteivät ihmiset hanki enempää lapsia, sillä teit niin tai näin (lisääntyisit tai et) niin jonkun mielestä teet väärin.

Poliitikot kehottavat synnytystalkoisiin ja pyritään löytämään tapoja joilla äidit saataisiin houkuteltua takaisin työelämään nopeammin. Tai pakotetaan heidät takaisin. Itse olen sen kannalla että jokainen perhe päättäköön itse kuka hoitaa lapsia kotona ja kuinka kauan. Tämä kuitenkaan ei ollut se aihe mistä halusin tänään kirjoittaa, joten takaisin päivän aiheeseen; miksi Suomessa ei hankita enempää lapsia?

Kuten sanoin, päätät sitten lisääntyä tai et, niin aina löytyy joku jolla on tarve kritisoida päätöstäsi. Jos et hanki jälkikasvua sukusi, isovanhemmiksi haluavat, ystävät, kollegat ja poliitikot ovat sitä mieltä että olet itsekäs ja että sinun pitäisi hankkia lapsia, ilmeisesti muiden kuin itsesi iloksi. Lapset ovat elämän tarkoitus! Ilman niitä elämäsi ei ole täydellistä! Niin, itse ainakin koen näin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olettaisin kaikkien haluavan vanhemmiksi. Minun elämäni on täydellistä (täydellinen, hallittu kaaos ainakin) kun saan jakaa sen lasteni ja mieheni kanssa. Jonkun muu elämä täydellistyy jostain muusta asiasta. En oleta kaikkien haluavan elämältä samoja asioita kuin minä.


Ja jos sitten päätät hankkia lapsia (ja onnistut siinä), niin tuskin ehdit esikoista pusertamaan ulos ennen kuin teiltä kysytään jo, milloin hankitte pikkuiselle sisaruksen. Kun sitten ilmoitatte että odotatte toista lasta, saatte kuulla paasausta siitä että toivottavasti saatte nyt sitten toista sukupuolta edustavan. Eli jos esikoinen oli tyttö, toisen pitäisi olla poika. Auta armias jos toinen lapsi onkin samaa sukupuolta kuin esikoinen! Itse sain jopa kuulla kommentteja kuten voi harmi ja no nyt teidän täytyy vielä se kolmaskin tehdä. Itse en ollut lainkaan pettynyt kahteen poikalapseen joten oli suorastaan omituista että ulkopuoliset saattoivat olla.

Ja jos sitten hankitte sen kolmannen, neljännen, viidennen jne. kuulemma ei enää onnitella raskaudesta vaan enemmänkin huokaillaan että vieläkö te hankitte yhden lisää? Tai oliko raskaus suunniteltu? Jos et törmää näihin kommentteihin, niin sitten joku tuntee pakottavaa tarvetta kertoa sinulle, kuinka haitallista lasten saaminen on ilmastolle. Lapsettomuus on ekoteko. Johan tämän ekoteon puolesta on puhuttu ihan lehtien kansia myöden. Ruotsissa on alettu keskustelemaan siitä että halu ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, pitäisi olla riittävä syy saada lupa sterilisaatioon.



Olen äitinä tottunut siihen että mielipiteitä lasten määrästä, sukupuolista, pukeutumistyyleistä, hoitopaikoista, käyttäytymisestä, ruokailutottumuksista, painosta, pituudesta ja no, ihan kaikesta ollaan jotain mieltä. Ja näitä mielipiteitä jaetaan vanhemmille vaikkei kukaan niiden perään kysyisi. Mutta on jotenkin todella törkeää, kaikkia meitä perheellisiä kohtaan, että meitä syyllistetään jo siitäkin asiasta että olemme halunneet ylipäätänsä vanhemmiksi. Aivan kuin emme kuulisi tarpeeksi tuota arvostelua jo kaikesta muusta. Aivan kuin emme itse syyllistäisi ja arvostelisi itse itseämme vanhemmuuteemme liittyen jatkuvasti.

Kumpi sitten on oikeassa? Lapsia hankkivat vai lapsettomina tarkoituksella pysyvät? Varmaan molemmat, niin kauan kuin heidän päätöksensä perustuu heidän omaan toiveensa. Näin ainakin itse ajattelen. Ilmastonmuutos on tietenkin asia josta meidän täytyy keskustella ja meidän täytyy pohtia, mitä kukakin voi omalla tahollaan tehdä sen hillitsemiseksi. Itse en kuitenkaan näe että minun tai kenenkään muunkaan, täytyisi luopua lapsisuunnitelmistaan ja unelmastaan vanhempana, koska muualla maailmassa saastutetaan maapalloa tehtailla, roskilla ja ties millä.

Kommentit