Kun Väinö syntyi, hänelle annettiin kenguruhoitoa. Sitä jatkettiin vielä kotonakin pitkään koska hän aina rauhoittui hyvin ollessaan ihokontaktissa. Erityisenä piirteenä oli että hän halusi että otsa koskettaa sylittelijän kaulaa/leukaa. Pojan kasvaessa isommaksi, kenguruhoidon tilalle tuli viltistä tehtävä pesä, johon käperryimme usein. Tätä teemme vieläkin silloin tällöin ja samalla juttelemme niitä näitä ja kerromme toisillemme miten paljon pidämme toisistamme.
Pikku hiljaa tuo pesä on jäänyt pienemmälle huomiolle ja Väinö on hakenut läheisyyttä meiltä istumalla sylissä, makaamalla kainalossa, rapsutellen tai silittäen. Perjantaina hän tuli kainalooni nukkumaan aamulla ja hetken siinä pyörittyään hän käpertyi päälleni sikiöasentoon, asetteli otsansa leukaani vasten ja huokaisi syvään. Siihen hän rauhoittui, samalla tavalla kuin vastasyntyneenä keskosena. Kun herätyskelloni soi ja painoin torkkua, Väinö kuiskasi minulle; Mamma, vielä ei ole aika herätä. Vastasin että ei ole ja nautimme vielä hetken läheisyydestä. Voiko sitä enää parempaa herätystä aamuun toivoa!
Pikku hiljaa tuo pesä on jäänyt pienemmälle huomiolle ja Väinö on hakenut läheisyyttä meiltä istumalla sylissä, makaamalla kainalossa, rapsutellen tai silittäen. Perjantaina hän tuli kainalooni nukkumaan aamulla ja hetken siinä pyörittyään hän käpertyi päälleni sikiöasentoon, asetteli otsansa leukaani vasten ja huokaisi syvään. Siihen hän rauhoittui, samalla tavalla kuin vastasyntyneenä keskosena. Kun herätyskelloni soi ja painoin torkkua, Väinö kuiskasi minulle; Mamma, vielä ei ole aika herätä. Vastasin että ei ole ja nautimme vielä hetken läheisyydestä. Voiko sitä enää parempaa herätystä aamuun toivoa!
Kommentit
Lähetä kommentti