Eli hyvää ruotsalaisuuden päivää! Glad Svenska Dagen! Minulta kysytään usein miltä tuntuu olla suomenruotsalainen ja mitä meidän arvoihin kuuluu? Totta puhuakseni, välillä joudun miettimään mitä se oikeastaan minulle tänä päivänä merkitsee. Lapsena minun ei tarvinnut selittää kulttuuriani kenellekään. Suomenruotsalaisia vain oltiin. Ruotsia vain puhuttiin. Kukaan ei ihmetellyt haluasi puhua vähemmistökieltä tai luonut sinuun omituisia katseita kaupungilla.
Kun itse olin lapsi, muistan kuinka Ruotsalaisuuden päivää juhlittiin koulussa yhteisellä aamun avauksella jossa laulettiin Modersmålets sång (Äidinkielen laulu, joka piti osata ulkoa), tunneilla luettiin Vänrikki Stoolin tarinoita ja väritettiin suomenruotsalaisten lippu. Iltaisin kokoonnuttiin illallisille ja juhlallisuuksiin. Tutustuimmepa myös kyseisen päivän historiaan. Lounaalla saimme jotain herkkuja jälkiruuaksi ja meitämuistutettiin siitä kuinka hieno asia onkaan että meillä on kaksi virallista kieltä maassamme.
Olen asunut suomenkielisellä alueella kohta jo 10 vuotta. Silti olen kokenut itseni kaksikieliseksi vasta muutaman vuoden ajan. Vasta muutaman vuoden ajan olen kyennyt käymään keskustelua suomeksi toisen ihmisen kanssa niin, etten ole täysin väsähtänyt aivoista keskustelun jälkeen. Aiemmin minulta vei valtavasti voimia se jatkuva ruotsi-suomi-ruotsi käännöstyö jota kävin päässäni koko ajan. Edelleen kohtaan päivittäin tilanteita joissa joudun hetken hakemaan jotain sanaa ja välillä huomaan toki että sanajärjestys on erikoinen. Joskus hymyilen itsekseni kun kuulostan enemmän Yodalta kuin normaalilta ihmiseltä. Mutta mitä sitten, vaikka sanat välillä ovat hukassa tai sanajärjestys ei ole oikea. Siinäpähän opin ja kehityn tässäkin asiassa. Mutta vaikka kuinka kehittyisin ja vahvistuisin suomenkielessäni, ruotsi tulee aina olemaan vahvempi kieleni. Sanavarastoni on huomattavan paljon laajempi äidinkielessäni ja se tulee aina olemaan tunnekieleni.
Muistan ajan jolloin en osannut suomea. En edes ymmärtänyt sitä. Kun aloitin luistelukoulussa lapsena, ohjaajat puhuivat ainoastaan suomea. Silloin äitini seisoi kentän laidalla ja käänsi ruotsiksi minulle suomeksi annetut ohjeet.
Lapsena, en juurikaan katsonut suomenkielisiä lasten ohjelmia. En laulanut suomenkielisiä lastenlauluja. En katsonut Pikku Kakkosta vaan iltaisin meidän telkkarista tuli BUU-klubben. Meidän kodissa Nukkumatti ei heittänyt unihiekkaa silmiimme vaan sen asian hoiti kaveri nimeltä John Blund. Peppi Pitkätossu oli Pippi Långstrump, Maarikki oli Madicken ja Saariston Lapset olivat Vi på Saltkråkan. Ti-ti Nalle, Postimies Pate ja Jokeri Pokeri Box olivat minulle lähes tuntemattomia. Sen sijaan tuttuja olivat Häxan Camilla, Atte-dockan, Hjärnkontoret, Björnes Magasin, Sune ja Plåstret. Ja tietenkin Muumit, joka taisi olla harvoja ohjelmia joita katsoin molemmilla kielillä. Meillä ei kuunneltu Fröbelin Palikoita vaan Sås & Kopp oli se iso juttu. Teini-iässä Salatut Elämät oli ainut suomenkielinen ohjelma jota katsoin. Muuten katsoin/luin vain englanninkielisiä ja ruotsinkielisiä ohjelmia/kirjoja. Eva & Adam, Frendit, Falkenswärds Möbler, Harry Potter, Svensson Svensson, Fullblod bok serien, Bert jne.
Omat lapseni kasvavat kuitenkin kaksikielisessä ympöristössä. He kuulevat kotona sekä suomea että ruotsia. Veeti ei vielä puhu mutta Väinö käyttää jo molempia kieliä. Välillä kielet sekoittuvat keskenään ja lopputuloksena voi olla huvittaviakin sanomisia. Monet suomenkieliset ovat todenneet minulle, että heille tämä kaksikielisyys on niin vierasta kun ei heidän kotona koskaan puhuttu muuta kuin suomea. Mutta onneksi sinulle, Jennie, tämä on jo täysin tuttua. Onhan se mutta vasta aikuisiältä. Pohjimmiltani olen yhtä yksikielinen kuin miehenikin. Meillä kun lapsuudenkodissani ei puhuttu muuta kuin ruotsia. Tätä monet ihmettelevät vielä tänäkin päivänä, tosin en ymmärrä miksi. Eiväthän suomenkieliset vanhemmatkaan puhu yhtäkkiä ruotsia lapsilleen. Miksi siis omat vanhempani olisi puhuneet muuta kuin omaa äidinkieltään meille? Varsinkin kun asuttiin ruotsinkielisellä alueella jossa sait palvelua ruotsiksi, missä tahansa asioitkin. Opin suomea harrastusteni ja koulun suomenkielen opintojen kautta. Työelämässä opin vielä lisää.
Kun tapasin mieheni, hän ei osannut sanaakaan ruotsia. Nyt hän puhuu sitä sujuvasti jopa lastemme kanssa. Itse en usko siihen, että mitään kieltä opitaan pelkästään opiskelemalla kielioppia kirjasta vaan sitä pitää päästä kuulemaan ja käyttämään.
Minun on vaikea sanoin selittää täysin mitä suomenruotsalaisuus minulle merkitsee. Toki, voin kertoa miten perheessämme pidämme kiinni suomenruotsalaisista perinteistä ja kuinka lapsemme oppivat kaksikielisiksi. Mutta esimerkiksi silloin kun puhutaan pakkoruotsista, todetaan usein että meidän suomenruotsalaisten on vaan helpompi käyttää sitä suomenkieltä. Me kun osaamme kuitenkin molempia kieliä, koska Suomessa ei pärjää ilman suomenkieltä. Tuo lyhyt lause kiteyttää nykypäivän suomenruotsalaisten tilanteen hyvin; Suomessa ei pärjää ilman että osaat suomea vaikka perustuslaissa selvästi sanotaan että palvelua on oikeus saada suomeksi ja ruotsiksi. En edes muista milloin viimeksi olen pystynyt asioimaan omalla äidinkielelläni jossain virastossa.
Ei kuitenkaan pidä paikkaansa että ruotsinkielisten on helpompi käyttää suomea asioidessamme jossain. Usein meidän ruotsinkielisten kynnys käyttää suomea on yhtä korkea kuin suomenkielisten käyttää ruotsia. Meidän äidinkielemme on yhtä vahvasti osa meidän identiteettiä kuin suomenkieli jollekin toiselle. Ja oikeastaan sitä suomenruotsalaisuus minulle merkitsee; identieteettiä. Minua. Se on valtava osa lapsuuttani, sukuani, perhettäni. Se on oma turvasatamani ja yhteisöni. Se olen minä.
Kommentit
Lähetä kommentti