Tiistai

Mulla on jo täysi joulufiilis päällä! Lahjalistoja (kyllä, monikossa) kirjoitetaan parhaillaan kovaa vauhtia, glögiä juodaan lähes joka ilta ja ensimmäiset joulukoristeet ovat jo löytäneet esille. Ulkona on kuitenkin niin mustaa, tuulista ja märkää että on vaikea kuvitella valkoista joulua. No, eiköhän se tästä vielä.

Ymmärrän että ihmiset puhuvat syysmasennuksesta ja että tämä jatkuva pimeys vaikuttaa heidän mielialaan, vaikka en itse siihen juurikaan reagoi. Inhoan pimeyttä, varsinkin kun pitäisi ajaa autoa pimeällä mutta se ei vaikuta negatiivisesti mielialaani. Sateista säätä voisi hyvinkin käyttää perusteluna pysytellä sisällä ja makoilla sohvalla lasten kanssa mutta kaikki lasten kanssa aikaa viettäneet tietävät, millaista menoa loppupäivästä on jos lapset eivät pääse purkamaan energiaansa. Joten meillä ulkoillaan, vähintään kerran päivässä. Eteisen saa siivota joka päivä ja se on täynnä kuivumassa olevia kuravaatteita, hanskoja ja pipoja.

Tänään Jaakko oli ulkoillut lasten kanssa päivällä kun itse olin töissä ja päätimme iltapäivällä suunnata uimahalliin. Siitä onkin vierähtänyt tovi kun viimeksi siellä kävimme. Veetin liimakorvaepisodin jälkeen jouduimme välttämään uimista ja korvien kosteuttamista. Lapset olivat niin innoissaan kun pääsimme taas käymään uimassa! Ja täytyy sanoa, että itsestänikin oli kiva siellä käydä. Minusta on ihanaa nähdä lasteni oppivan uutta ja nauttivan tekemisestään.

Uinnin jälkeen suuntasimme kotiin ruuanlaittoon (uunilohi ja perunamuussi) sekä leikkimään hetkeksi ennen iltatoimia. Kunhan pojat nukahtavat, ajattelimme Jaakon kanssa herkutella hieman ja pelata lautapelejä. Ehkä katsomme jonkun elokuvankin. Millainen päivä teillä on ollut?





Kommentit