1-vuotis synttärit

Meillä on tänään vietetty onnistuneita 1-vuotis synttäreitä. Teemaksi valikoitui talven ihmeellinen musiikkimaa koska kuopuksemme rakastaa musiikkia. Samalla kun olen nauttinut synttäreistä, on mielessäni väistämättä pyörinyt myös ajatus siitä, kuinka erilaiselta tuntui valmistella näitä synttäreitä verrattuna esikoisemme synttäreihin.

Molempien poikien syntymäpäivät ovat aina onnen ja ilon juhlia. Samalla, olen hyvin avoimesti puhunut siitä kuinka Väinön syntymäpäivän aikaan mieleeni palaa myös pelko ja ahdistus kun muistelen traumaattista synnytystä ja hänen keskosuutta. Veeti syntyi hyvillä viikoilla ja varsin kivuttoman synnytyksen tuloksena. Tavallaan siinä konkretisoitui minulle kaikki se, mitä menetin Väinön synnytyksessä.



Päällimmäisenä tunteena kaiken keskellä on kuitenkin kiitollisuus. Lastemme alkutaipaleet ovat olleet erilaiset mutta he ovat aivan yhtä rakkaita meille. Vaikka tie on ollut välillä kuoppainen ja muutama mutka löytyy varmasti edestä vieläkin, niin olen kiitollinen siitä että saamme kulkea tätä matkaa yhdessä. Ehkä menetin jotain Väinön synnytyksessä, jotain mikä konkretisoitui Veetin synnytyksessä, mutta loppujen lopuksi olen saanut elämältä kaikista suurimman lahjan!






Kommentit