Muistatteko kun kerroin että rakastan kehoani mutta viime viikot ovat muistuttaneet minua siitä, etten arvosta sitä tarpeeksi. Minusta on ihana kasvaa ihmisenä ja oppia uuttaa itsestäni sekä muista. Olen aina ollut sellainen ihminen, joka asettaa muiden tarpeet omieni edelle. Tulen aina olemaan sellainen. Olen kuitenkin pohtinut viime aikoina paljon sitä, mitä tällainen ajattelutapa minulle aiheuttaa. Miten viin jatkossa huolehtia muista ja omista tarpeistani? Miten asetan omat rajani paremmin? Kyse ei ole siitä etten itse niitä tunnistaisi tai että muut eivät rajojani arvostaisi, kyse on siitä etten itse arvosta rajojani. En hyväksy omaa rajallisuuttani.
Tämä viikko on tarjonnut minulle enemmän kuin yhden mahdollisuuden stressin lisäämiseen. Olen ylpeä siitä, kuinka rauhallisena olen onnistunut pysymään muuttuvissa tilanteissa ja olen joustanut asioissa niin, että myös oma hyvinvointini on otettu huomioon. Elämä tulee päivittäin heittämään eteemme tilanteita, joista ajattelemme että tämä pitää hoitaa nyt heti. 100 % ja täydellä sydämellä. Periksiantamattomasti ja tavalla millä hyvänsä. Ennen toimintaan ryhtymistä voi kuitenkin olla hyvä pysähtyä miettimään, onko asia oikeasti niiiin tärkeä. Voiko sen ehkä hoitaa helpommin toisin? Voiko asia odottaa? Voiko joku muu auttaa?
Perfektionismi ja tapani paneutua asioihin täysillä on aina ollut sekä vahvuus että heikkous. Se on voimavara ja samalla uuvuttavaa. Alan ymmärtää että se voi myös toimia opetuksena. Kun ahdistava tunne siitä, että edes parhaan tekeminen ei ole tarpeeksi, on pääsemässä valloilleen muistan hengittää syvään ja ajattelen seuraavasti;
Tässä menee rajani, miten voin suoriutua tilanteesta ilman että ylitän sen?
Sovin itseni kanssa että se mitä teen, saa luvan olla tarpeeksi. Se saa riittää. Muistan oman arvoni ja ennenkaikkea, kuinka paljon olen maksanut jokaisesta millistä siitä. Haluan olla mallina myös lapsilleni, osoittaa heille että omien rajojen asettamisessa ei ole mitään pahaa. Että se on tärkeää eikä tee ihmisestä itsekästä.
Tämä viikko on tarjonnut minulle enemmän kuin yhden mahdollisuuden stressin lisäämiseen. Olen ylpeä siitä, kuinka rauhallisena olen onnistunut pysymään muuttuvissa tilanteissa ja olen joustanut asioissa niin, että myös oma hyvinvointini on otettu huomioon. Elämä tulee päivittäin heittämään eteemme tilanteita, joista ajattelemme että tämä pitää hoitaa nyt heti. 100 % ja täydellä sydämellä. Periksiantamattomasti ja tavalla millä hyvänsä. Ennen toimintaan ryhtymistä voi kuitenkin olla hyvä pysähtyä miettimään, onko asia oikeasti niiiin tärkeä. Voiko sen ehkä hoitaa helpommin toisin? Voiko asia odottaa? Voiko joku muu auttaa?
Perfektionismi ja tapani paneutua asioihin täysillä on aina ollut sekä vahvuus että heikkous. Se on voimavara ja samalla uuvuttavaa. Alan ymmärtää että se voi myös toimia opetuksena. Kun ahdistava tunne siitä, että edes parhaan tekeminen ei ole tarpeeksi, on pääsemässä valloilleen muistan hengittää syvään ja ajattelen seuraavasti;
Tässä menee rajani, miten voin suoriutua tilanteesta ilman että ylitän sen?
Sovin itseni kanssa että se mitä teen, saa luvan olla tarpeeksi. Se saa riittää. Muistan oman arvoni ja ennenkaikkea, kuinka paljon olen maksanut jokaisesta millistä siitä. Haluan olla mallina myös lapsilleni, osoittaa heille että omien rajojen asettamisessa ei ole mitään pahaa. Että se on tärkeää eikä tee ihmisestä itsekästä.
Kommentit
Lähetä kommentti