Kun värikylvystä tulikin ruokailuhetki

Kun Väinö oli puolivuotias, kävimme niin sanotulla ryhmäneuvola käynnillä jonka kuntamme järjesti. Silloin me ja muutama muukin perhe pienten puolivuotiaidensa kanssa, kokoonnuimme neuvolan tiloihin ja pääsimme tapaamaan toisia samanikäisten lasten vanhempia. Pääsimme yhdessä kokeilemaan myös värikylpyä. Kyseinen toimintahan on kehitetty Porin lastenkulttuurikeskuksessa ja muistan että sosionomi opintoja suorittaessani, kävimme myös tutustumassa kyseiseen metodiin. Silloin minulla ei ollut omia lapsia vielä mutta muistan ajatelleeni, että värikylpy vaikutti mielenkiintoiselta.

Veetin kanssa tätä ryhmäneuvolaa ei enää jostain syystä toteutettu mutta eilen kävin hänen kanssaan Satakunnan museossa värikylpy pajassa. Alkuun koko homma jännitti häntä hieman mutta kunhan maalausvälineet annettiin käteen niin johan hän innostui. Teemana oli eilen vedenalainen maailma ja värikylpy metodiinhan liittyy se, että kaikki materiaalit ovat syömäkelpoisia ja siksi täysin turvallisia joutuessaan maistelun kohteeksi (paitsi jos tietenkin on jokin ruoka-aine allergia). Eilisessä työpajassa käytettiin luufa sientä, punakaalia, pinaattia, pihlajamarjoja ja ruokasoodaa materiaaleina. Mielenkiintoistahan punakaalissa on se, että siitä saa erivärisiä materiaaleja ja kun sen yhdistää ruokasoodaan, se vaihtaa väriä. Joten päästiinpä myös ihmettelemään yhdessä jonkinlaista taikaa.

Veeti on aina pitänyt ruuasta ja syömisestä, joten eipä minua yllättänyt se että hän nautti materiaalien syömisestä jopa enemmän kuin maalaamisesta. Mutta kokemuksena värikylpy oli jälleen yhtä mieluisa kuin Väinön kanssa muutama vuosi sitten. Väinön taideteoksesta onkin tehty taulu hänen huoneeseensa ja näin varmaan teemme Veetinkin teokselle.

Omien kokemusteni mukaan, värikylpy on mahtava tapa kokea jotain uutta yhdessä vauvan kanssa. Ja miksei vähän isommankin lapsen kanssa. Yhdessä tutkiminen, oivaltaminen ja maalaaminen tukee paitsi vuorovaikutusta myös aisteja.