Varhaiskasvatus ala - ala kriisissä?

Keneltäkään ei varmasti ole mennyt ohi viime aikoina käytävä keskustelu varhaiskasvatus alasta. Koska itse työskentelen varhaiskasvatuksen opettajana ja omat lapseni ovat päiväkoti ikäisiä, on mielestäni hienoa että alasta puhutaan ja sitä halutaan kehittää. Jos emme me, niin kuka? Jos ei nyt, niin milloin? Kyllä, on aika nostaa kissa pöydälle ja tarkastella alaa. Toivon vain että kun tätä keskustelua käydään, emme unohda tuoda esille kaikkea sitä hyvää mitä työssämme myös on. Toivon, ettemme jonkin suuremman toivossa unohda sitä mitä meiltä jo löytyy. Toivon, ettemme unohda onnistumisia ja hyväksi koettuja toimintatapoja. Toivon, etteivät muut haasteet alalla unohdu palkkakeskustelun keskellä.

Olen samaa mieltä monen muun kanssa siitä, että palkkamme ei vastaa työmme vaativuutta, vastuuta ja koulutustasoamme mutta alalta löytyy myös paljon muutakin parannettavaa, jolla lisäisimme työssä jaksamista ja jonka avulla alalta pois lähtevien määrä saattaisi vähentyä.

Työssä uupuminen on nimittäin iso ongelma meidänkin alalla. Tässä työssä on annettava itsestään koko ajan. Joka päivä huolehdimme, opetamme, kannustamme ja tuemme lapsia heidän kasvussa. Tuemme vanhempia kasvatuksessa ja vakuutamme heidät siitä, että heidän tärkein asia maailmassa (lapset) ovat meillä hyvissä ja turvallisissa käsissä. Joskus kuulee kauhukertomuksia päiväkodeista ja pedagogeista mutta onnekseni voin todeta, että ainakin omien lasteni päiväkodissa ja omalla työpaikallani työskentelee ihan mahtavia ammattilaisia. Oman ja työkavereideni jaksamisen, mutta ennenkaikkea omien lasteni turvallisuuden sekä hyvän lapsuuden takia, toivon että yhteiskunta arvostaisi myös tekemäämme työtä. Ja huolehtisi juurikin siitä, että alalla jaksaisi työskennellä ammattitaitoista porukkaa.

Olen urallani tehnyt lukuisia tunteja ylityön merkeissä. Ilmaiseksi. Koska työajalla ei kerta kaikkiaan ehtinyt suunnittelemaan. Kaikki aika meni arjen pyörittämiseen. Ymmärrän miksi työntekijöt uupuvat, olin itsekin aika puhki ennen ensimmäistä äitiyslomaani.

Nykyisessä työpaikassani meillä on koossa aivan huippu tiimi! Se että olen saanut olla osa tätä porukkaa siitä lähtien kun avasimme päiväkodin ovet muutama vuosi sitten, on tällä alalla varsinainen jackpot! Siis ihan oikeasti. Kuka tällä alalla työskentelevä, aidosti työstään pitävä, ei haluaisi olla mukana avaamassa ja kehittämässä uutta päiväkotia ja sen toimintaa? Pääsimme alusta lähtien toteuttamaan itseämme työnantajan vaatimusten, arvojen ja päiväkodin painotteisuuden ympärillä. Toimitilat muuntautuvat tarpeiden ja mielemme mukaan ja yhdessä olemme luoneet arkea tukevat säännöt sekä toimintatavat. Lasten paras, lasten etu keskipisteenä, aina. Koen itseni äärettömän onnekkaaksi kun saan työskennellä paikassa jossa suunnitteluajat oikeasti toteutuvat, meillä on hyvä yhteishenki ja lasten sekä perheiden etu on aina etusijalla. Joustamme tarvittaessa ja saamme toteuttaa omaa luovuuttamme työssä. Esimiehemme tiedostaa jokaisen työntekijän vahvuudet ja kannustaa meitä hyödyntämään niitä. Pienryhmätoiminnan kautta luodaan rauhallinen ympäristö sekä meille aikuisille että lapsille.

Kun kerran omalla työpaikallani asiat ovat näin hyvin, luulisi ettei minulla ole aihetta valittaa. Eikä minulla olekaan, nykyisestä työpaikastani. Mutta olen urani aikana nähnyt usean eri päiväkodin toimintatapoja ja arkea, siksi osaankin iloita nykyisestä työpaikastani. Monesti työolot alalla ovat jatkuvasti muuttuvia ja haastavia. Tilat saattavat olla sopimattomat päiväkotikäyttöön, lapsiryhmät ovat liian suuria ja henkilökunnasta on pulaa. Sijaisia ei aina saada ja joskus pitkäaikaiseksikin sijaiseksi joudutaan palkkaamaan joku kenellä ei ole alalta minkäänlaista koulutusta. Koulutus ei aina takaa ammattitaitoa ja kouluttamaton saattaa olla alalle kyllä soveltuva luonteensa puolesta mutta kouluttamattomuus aiheuttaa haasteita kun kyseinen henkilö ei voi koskaan olla yksin vastuussa lapsiryhmästä. Ryhmän VASUt, EOPSit ja muut, jäävät kaikki pahimmassa tapauksessa yhden henkilön harteille.

Toivon siis, että kun nyt puhutaan alastamme ja sen kaipaamista muutoksista, juuri meitä työntekijöitä kuunnellaan ja mielipiteitämme arvostetaan. Ei kuitenkaan unohdeta sitä kaikkein tärkeintä, että kuuntelemme ja arvostamme itseämme ja tekemäänme työtä. Jos emme itse arvosta tekemäämme työtä, niin miten voimme olettaa että joku muu arvostaisi?