Äiti, minulla on taikavoimia!

Tänä aamuna kun hääräsin keittiössä aamupalaa laittaen, Väinö asteli haukotellen keittiöön ja istahti lattialle kyykyssä. Hän kääriytyi pieneksi palloksi ja mumisi väsyneenä jotain mistä en ottanut selvää. Pyysin toistamaan ja vastauksesi sain jälleen jotain epämääräistä muminaa. Kun vielä toisen kerran totesin että nyt äiti ei saanut selvää, Väinö ponkaisi ylös, levitti kätensä sivuille ja totesi äänekkäästi että "Minulla on taikavoimia!".

Myönnän, että en pystynyt pidättelemään naurua siinä hetkessä. Väinökin alkoi nauramaan ja totesimme yhdessä että olipa hauska aloitus päivälle. Aamupalapöydässä sitten pohdimme että mitäs näillä yön aikana ilmestyneillä taikavoimilla voi tehdä. Pitkän pohdinnan jälkeen Väinö tuli siihen päätökseen että kun on taikavoimia, osaa leikkiä.


Alkuun totesin vain että selvä. Pohdin tätä kuitenkin päivän aikana lisää ja täytyy myöntää että onhan Väinön ajatuksessa paljonkin perää. Onhan se leikki eräänlaista taikavoimaa. Mielikuvitus on lahja. Voimakas sellainen.

Walt Disney totesi aikoinaan että nauru on ajatonta, mielikuvitus ei katsoo ikää ja unelmat ovat ikuisia. Einstein puolestaan sanoi että logiikka voi viedä sinut paikasta A paikkaan B mutta mielikuvitus voi viedä sinut minne haluat. Margery Williams kirjoitti kirjassaan Samettipupu, että kaikki asiat jotka ovat totta, ovat saaneet alkunsa mielikuvituksesta. Kirjojen lukija voi kirjailijan tekstin kautta eläytyä erilaisiin tapahtumiin, eri aikakausina.



Tutkimukset muistuttavat lapsille lukemisen tärkeydestä ja tiedetään että leikkiminen on lapsen kannalta tärkeää. Leikki on lapsen työtä. Sen varjolla he tutustuvat, harjoittelevat sekä kehittävät sosiaalisia taitojaan, ongelmanratkaisua, tunteiden hallintaa, syy-seuraussuhdetta ja jopa oppivat säätelemään stressiä. Mielikuvitus ja leikki ovat taikavoimia jotka me aikuiset usein kadotamme kiireisen arjen keskellä. Siinäpä jotain ajateltavaa itse kullekin.

Aamuinen keskustelu poikani kanssa, muistutti minua myös siitä, kuinka paljon opittavaa meillä aikuisilla on lapsilta vaikka usein asia mielletäänkin menevän toisinpäin.






Kommentit