Miksi kaksikielisyys on meille tärkeää?

Meidän lapset kasvavat kaksikielisiksi. Kotona puhutaan sekä suomea että ruotsia. Minä olen täysin ruotsinkielisestä perheestä ja muistan ajan jolloin en osannut suomea. Jaakko puolestaan on täysin suomenkielisestä perheestä ja muistaa ajan jolloin yritti vakuutella ruotsinkielen opettajaa siitä, että hän ei koskaan tule tarvitsemaan ruotsia. Tässä hän kuitenkin on - jokunen kymmen vuosi myöhemmin - naimisissa suomenruotsalaisen kanssa ja puhuu jopa omille lapsilleen ruotsia.

Miksi sitten koemme tärkeäksi antaa lapsillemme kaksikielinen kasvatus? Joku varmaan ajattelee että se johtuu omasta taustastani ja jonkinlaisesta tarpeesta olla erilainen muiden silmissä. Svenska talande bättre folk (?) ja mitä kaikkia näitä nyt on. Väärin! Siis niin väärin kuin voi olla! Minulle on tärkeää puhua lapsilleni ruotsia koska se on äidinkieleni. Tunnekieleni. Kuka ei haluaisi kommunikoida lastensa kanssa sillä kielellä joka tuntuu luonnollisimmalta?

Joten siksi, kaksikielisyys on meille tärkeää lastemme kasvatuksessa. Olemme alusta lähtien olleet yksimielisiä siitä, että lapset tulevat käymään suomenkielistä koulua. Ja suomenkieli tulee olemaan heidän äidinkielensä. Tämä lähinnä siitä syystä, että minä en halua Jaakon kokevan itseään ulkopuoliseksi lasten koulunkäynnissä ja vanhempainilloissa. Lisäksi asumme suomenkielisellä paikkakunnalla, joten lapset kuulevat kodin ulkopuolella huomattavasti enemmän suomea kuin ruotsia.

Yksi suurimmista haasteista kaksikielisen lapsen vanhempana on pysyä johdonmukaisesti siinä omassa äidinkielessä. Kun lapsi vastaa suomeksi, on helppo lipsua itsekin puhumaan suomea. Samalla tiedän että lapseni ymmärtää molempia kieliä yhtä hyvin ja kielenkehitys menee sekin jaksoissa. Molemmat pojat ovat sanoneet ensimmäiset sanansa ruotsiksi, sitten on puhuttu suomea ja ruotsia sekaisin ja tällä hetkellä Väinö puhuu eniten suomea. Veetiltä tulee paljon ruotsinkielisiö sanoja; mamma, ack ack (tack tack), där jne. Mutta ruotsinkielikin eksyy Väinön puheeseen päivittäin. Monet läheiset ovat kokeneet että lapset puhuvat enemmän sitä toista kotimaista. Eli suomenkieliset kokevat lastemme puhuvan enemmän ruotsia, ruotsinkieliset taas kokevat että pojat puhuvat enemmän suomea. Minä koen että molempia kieliä puhutaan. Ehkäpä se kuulijan itselleen vieraampi kieli vaan särähtää enemmän korvaan?

Meistä on tärkeää antaa lapsillemme kaksikielinen kasvatus. He saavat vaikutteita kahdesta kulttuurista ja oppivat kahta kieltä. Toivon mukaan se kantaa hedelmää ja myös auttaa heitä oppimaan muitakin kieliä helpommin, niinhän se yleensä menee. Monet ovat meille todenneet etteivät koe voivansa tukea lasten kaksikielisyyttä vaikka todellisuudessa he tekevät sitä ihan vaan puhuessaan lapsillemme sitä omaa äidinkieltään, joko suomea tai ruotsia. Emme oleta kaikkien yhtäkkiä muuttuvan kielineroiksi.

Täytyy minun toki myöntää, että lastemme kaksikielisyydessä on myös kyse itsekkäästi omista tunteistani. Ainakin pieneltä osin. Tiedän että kaksi- ja monikielisyydestä on valtavasti hyötyä elämässä. Mainitsin aiemmin että toivon lasten käyvän suomenkielistä koulua jotta mieheni ei koe itseään ulkopuoliseksi. Samalla pelkään, että itse jään ulkopuoliseksi, jos lasteni kaksikielisyyttä ei tueta. Tiedän että silloin kun saan toimia omalla äidinkielelläni (toisin sanoen myös tunnekielelläni) minussa on jonkinlainen ekstra leveli. Sellainen joka antaa minulle mahdollisuuden antaa itsestäni vielä enemmän. En halua kokea itseäni ulkopuoliseksi omassa perheessäni. Olen jo ainut nainen meidän talossa, joten siinä on tarpeeksi erilaisuutta.

Ruotsinkieli ja suomenruotsalaisuus ovat vahva osa identiteettiäni. Toivon myös lasteni kokevan näin omalla kohdallaan. Muutenkin toivon että ihmiset rohkeammin uskaltaisivat antaa lapsilleen mahdollisuuden esim. kielikylpyyn. Jos oma kielitaito jännittää, niin siinähän sitä oppii samalla kun lapsi harjoittelee.