Polkee, polkee

Viime viikot ovat päässäni tuntuneet yhdeltä pitkältä pyöräkilpailulta. Ja minä olen polkenut. Polkenut ja polkenut. Niin lujaa kuin jaloistani pääsen. Ketjut ovat hypänneet paikoiltaan jo aikaa sitten. Mutta minä poljen. Vaihteet toimivat mutta vastus on kadonnut. Kokonaisuus ei ole kokonainen. Osia puuttuu. Muut kannustavat ympärillä. Jossain kaukaisuudessa näkyy maali. Joku pyytää minua pysähtymään. En kuuntele. Minulla ei ole aikaa siihen. Maaliin täytyy päästä, sillä en ole luovuttaja. Poljen muidenkin puolesta. Minua tarvitaan. Minuun luotetaan. En halua olla pettymys. Elänhän parasta aikaani muiden silmissä.


Jokainen liike vaatii keskittymistä. Energiaa ja ponnistelua. Tiedän että kuljen jo varatankilla enkä enää ole täysin varma miten se täydennetään. Vielä enemmän on epäselvää, koska. Ehkä seuraavan välietapin jälkeen. Tai sitä seuraavan. Kyllä se hetki tulee. Sitten joskus. Ei nyt. Minulla ei ole aikaa siihen vaikka tiedän että jatkuva ponnistelu ei ole pitkäkestoista.


Sitten kumi puhkeaa. Rengas hajoaa ja matka tyssää. Kuulen päässäni kannustusten jatkuvan. Älä vain pysähdy! Älä hyvä ihminen pysähdy!


Mutta entä jos pysähdyn? Jos hengähdän? Itken kyyneleitä joille ei aiemmin ollut aikaa. Nauran aitoa naurua. Iloitsen aitoa iloa. Sellaista joka tuntuu sielun syövereissä asti.


Tänään aamulla ajaessani töihin, pysähdyin punaisiin valoihin, nostin vesipullon huulilleni ja join. Silmäkulmasta näin pyöriäilijän lähestyvän. Ohi kiiti keski-ikäinen mies, pukeutuneena pukuun, harmaa kaulaliina solmittuna kaulan ympärille muodostaen rusetin keskelle. Hän polki vimmatusti naisten pyörällä, puuskutti ja huohotti. Tällä kaverilla oli vahva auto-ei-käynnistynyt-joten-oli-pakko-ottaa-vaimon-pyörä-viba. Vähät hän tiesi että hänen toimintansa sai minut naurahtamaan niin että vedet purskahtivat suusta. Tajusin siinä hetkessä, että en ole yksin polkemassa. Muutkin polkevat, jotkut kuvannollisesti kuten minä, toiset ihan konkreettisesti. Kaikilla on kuitenkin sama tavoite; päästä maaliin. Selvitä tehtävistä.


Minun tavoitteeni; päästä maaliin onnellisena. Selvitä tehtävistä kunnialla. Mutta ennen kaikkea, nauttia matkasta ja matkaseurasta. Olen ihminen joka polkee niiden puolesta jotka eivät itse siihen pysty ja tulen aina olemaan sellainen. Aina. Mutta jatkossa aion miettiä tarkemmin kenen tai minkä takia poljen. Minä en ole heikko. Olo ehkä on. Minä en. Elän parasta aikaani myös omasta mielestäni. Se on tavoite. Maali. Sinne pääsen kun pyörä on korjattu.




Kommentit