Kerrataanpa vielä kerran käytöstapoja

Huh! Taisin taas painella ihmisten nappeja eilisellä postauksellani. Siksi tuntuukin, että täytyypä oikaista muutama asia. Ihan ensin, otetaan kaikki taas askel taaksepäin, istutaan alas ja hengitetään. Ja sitten kerrataan, mitä tässä nyt taas tapahtui.

Kirjoitin siis tekstin aiheesta, joka mielestäni oli mielenkiintoinen varsinkin siksi, että en itse liiku juurikaan viihteellä joten minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia kyseeseen aiheeseen liittyen. Kuulemani kokemukset kuitenkin herättivät minussa ajatuksia. En siis henkilökohtaisesti ole sitä mieltä, että päiväkodin työntekijä ei saisi tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa (lain sallimissa rajoissa tietenkin). En ole koskaan ajatellutkaan, että viihteellä käynti jotenkin vaikuttaisi näkemykseeni päiväkodin työntekijästä. Mutta selvästi maailmassa on niitä ihmisiä, joiden näkemykseen tämä vaikuttaa. Ja näistä eriävistä näkemyksistä halusin kirjoittaa. Halusin kuulla muidenkin mielipiteitä.

Halusin myös tietää, kuinka moni myöntää käyneensä selaamassa lapsensa hoitajan tai opettajan sosiaalisia medioita. Tämä asia kuitenkin jäi täysin noiden viihteellä käyvien varhaiskasvattajien ja naureskelevien kommenttien varjoon.

Houkutteleva otsikko

En ole tyhmä, vaikkakin älykkyysosamääräni kyseltiinkin eilisen postaukseni jälkeen (ei hätää, ihan normaalin rajoissa se on). Tiedän, että tällaiset aiheet herättävät keskustelua ja tunteita. Enkä ole yllättynyt kun mummokerhon jäsenet sitten pistävät parastaan näppäimistöllä ja kertovat oman mielipiteensä minusta, sillä usein ne kiukkuisimmat kommentit tulevat juurikin keski-iän ylittäneiltä naisilta. Yllätyn kuitenkin joka kerta siitä, miten moni ihminen kommentoi postauksiani ilman että lukevat tekstini. Tai jos lukevat, he tekevät sen virheitä etsien. Tavoitteena ymmärtää minut väärin, tahallaan.

Monet lukevat vain otsikon ja olettavan sen perusteella tietävänsä tasan mitä tekstissä sanotaan. Ja ilmoille heitetään noin vain mielipide (usein vähättelevä sellainen). Ehkäpä jaetaan kuvakaappaus kommentista kavereille ja porukalla nauretaan kommentoijan lystikkyydelle. Todellisuudessa, jos kommentoija lukisi koko tekstin, hänenkin ajatusmaailmansa saattaisi laajeta. Ehkä hän huomaisi että juttu ei ollutkaan ihan niin mustavalkoinen. Jos kerran osuva otsikko on kaikki mitä tarvitaan, miksi me bloggaajat edes panostamme pidempiin teksteihin?

Ehkä tähän kiteytyykin yksi nykyaikamme suurimmista ongelmista. Koska kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa nettiin niin kuka tahansa muu, voi löytää omia ajatuksiaan tukevia väitteitä. Toisin sanoen, jos olet jotain mieltä jostain, sinun tarvitsee vain googlettaa esille sinun mielipidettäsi tukevia tekstejä. Etkä edes kyseenalaista lähteitä sillä nämä tekstit vahvistavat mielipidettäsi ja kohta oletkin pisteessä jossa et edes halua kuunnella muiden näkemyksiä aiheesta. Emme enää pysähdy kuuntelemaan toisiamme vaan muodostamme mielipiteitä pienten hetkien (tai blogiotsikoiden) perustella.

Some minä ja toinen minä

Jostain syystä aina todetaan että somessa on helppo olla ilkeä. No, sinänsä ynmärrän tämän sillä onhan kirjoittaminen minullekin helpompaa kuin itsensä ilmaiseminen puhutuin sanoin. Mutta eihän se ole syy olla ilkeä muille. Se, että koen helpommaksi ilmaista itseäni kirjoittamalla, ei oikeuta minua vähättelemään muita.

Ei ole olemassa some minää ja toista minää. Jos olet ilkeä ihminen someen jätetyissä kommenteissasi, olet ilkeä ihminen muuallakin. Koskaan ei ole hyvää syytä puhua vähättelevästi toisesta ihmisestä.

Navigoidessasi sosiaalisen median aallokoilla, muista että vaikket fyysisesti näe muita ihmisiä siellä, niin kuvien, kommenttien, blogitekstien ja kaiken muun takana on aito ihminen. Meidän ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä kaikesta. Ei tietenkään! Sehän olisi vallan tylsää. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että meidän pitäisi kuunnella toisiamme. Kuunteleminen ei tarkoita sitä, että sinun tarvitsee muuttaa mielipidettäsi. Mutta jos voisit yrittää ymmärtää muita, se vahvistaa sinua ihmisenä.